22.05.2017

  • Markkinat avanneet viikon rauhallisesti
  • Tiistaina jenkkien budjetti, torstaina OPEC
  • Öljyn hinta nousussa OPEC:in aattona, volatiliteetti laskussa

Vaisu viikko päättyi kurssinousuihin perjantaina. Euroalueen kuluttajaluottamus nousi enemmän kuin markkinat odottivat ja se antoi lisäuskoa etenkin vähittäiskaupan kasvun jatkumiseen. Viime viikolla hieman pelästynyt volatiliteetti on selvästi rauhoittumassa.

Q1-tuloskausi alkaa jäädä peruutuspeiliin. Kuten jo aikaisemminkin todettua, tulokset, etenkin euroalueella, ovat olleet erinomaisia.

Talouslukukalenterin osalta viikosta tulee rauhallinen. Tärkein setti saadaan huomenna, kun Yhdysvaltojen ostopäällikköindeksit ja Saksan IFO (lue: yrityssektorin luottamus) julkaistaan.

Trumpin ensimmäistä ulkomaanseikkailua presidenttinä seurataan tiiviisti ja tiistaina kuullaan liittovaltion budjetista. Odotuksissa on, että leikkaukset huonommin toimeentulevan kansanosan terveydenhuollosta tulee aiheuttamaan porua molempien puolueiden tahoilta. Oleellisten verohelpotusten rahoittaminen näyttää koko ajan vain vaikeammalta ja niiden suunnitelmien uskottavuus muutenkin tukevasti alijäämäisessä taloudessa on alamaissa.

Torstaina OPEC:in kokous, jossa tuotannonleikkaukset ovat merkittävin puheenaihe. Öljy on kehitellyt pienoista nousua kokouksen lähestyessä. Odotuksissa on, että OPEC ilmoittaa leikkausten jatkumisesta ensi vuoden puolelle. Tätä näkemystä puoltaa myös Saudi-Arabian energiaministerin tuore näkemys keskustelujen etenemisestä.

Markkinat pääosin nousivat viikon alkajaisiksi Aasiassa, mutta Euroopassa mennään perjantaina päätöstasoilla. Eurotaala kävi jo 1,12 yläpuolella, mutta kunnon läpäisyä ei olla ainakaan vielä nähty. Koroissa pientä nousua.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Virkasyyte päivässä pitää poliittisen uskottavuuden loitolla
Seuraava
Eurotaala näyttää esimerkkiä