17.05.2021
Vaikka huhtikuun kuluttajahinnat ovatkin vain yksi datapiste, viime viikolla kaikki odottivat rystyset valkoisina, millaista inflaatiolukemaa Yhdysvaltojen kuluttajahinnat näyttäisivät. Jonkun verran rumaa yllätystä pelättiin, sillä kasvuosakkeet, joiden kehitys on sidottu ainakin lyhyellä aikavälillä vahvasti korkotason liikehdintään, olivat lasketelleet melko voimakkaasti.
Vuoden takaiseen verrattuna inflaatio oli kiihtynyt 4,2 %. Se on melko paljon suhteessa totuttuun. Toisaalta koronan vaikutukset talouteen ovat pilanneet kaikki vertailuluvut ja muutkin ekonomistien näyttämät hienot kuvaajat ja statistiikat. Asiat ovat vinksin vonksin, ja se näkyy joka puolella. Minulle on esimerkiksi aina kerrottu vanhaa viisautta siitä, että kun uuden auton ajaa kauppiaan pihalta ulos, sen arvo tippuu 50 %. Nyt näyttää siltä, että kun ostaa käytetyn auton ja ajaa sen myyjän pihalta, sen arvo nousee 10 %. Ainakin huhtikuussa Yhdysvalloissa kävi näin. Tämä nyt tuskin on mikään kauhean kestävä trendi, tai sitten maailmankirjat ovat hieman sekaisin.
Muutenkin inflaatiossa on toistaiseksi melko vahvaa väliaikaisuuden makua. Monet huutavat inflaatiota ja osoittelevat raaka-aineiden hintoja sekä muita hyödykkeitä. Todellisuudessa melko varmasti suuri osa hintojen noususta on johtunut massiivisesta kysynnästä sekä tilapäisistä tarjontaongelmista, jolloin niukkuus aiheuttaa järkyttäviä hintaliikkeitä.
Tuotantotaloudessa on konsepti nimeltä kysynnän piiskavaikutus (eng. Forrester-effect), joka tarkoittaa sitä, että kysynnän vaihtelun vaikutus voimistuu, kun mennään toimitusketjuissa ylävirtaan. Asiakkaiden tilausmäärien vahva vaihtelu voi johtaa moninkertaisiin tilausmääriin. Tämä näkyy vahvasti mm. sahatavarassa, mutta vielä vahvemmin aivan jumissa olevassa puolijohdemarkkinassa. Raaka-aineiden hintojen nousu tulee rauhoittumaan, sillä tavaraa ei välttämättä saada toimitettua ja tilauksia menetetään. Toinen vaihtoehto on, että tuotanto sopeutuu. Oli miten oli, kaikki tämä vaikuttaa kuitenkin tilapäiseltä, kun mietitään esim. 10 vuoden inflaatiota.
Palataan Yhdysvaltojen keskuspankkiin, joka toistaa inflaation kiihtymisen olevan väliaikaista. Se, että uskooko markkina FED:in inflaationäkemystä, on oma debattinsa. Yksi selkeä ilmiö, jonka huomaa heti kun seuraa 10-vuoden inflaatiohinnoittelua sekä valtionlainojen korkoa, on että reaalikorko vaipuu jatkuvasti yhä syvemmälle miinukselle. Inflaatio-odotukset laukkaavat, mutta valtionlainan korko talloo paikallaan Yhdysvalloissa.
Mitä tämä sitten tarkoittaa? Yksi tulkinta voi olla se, että markkinat eivät välttämättä aidosti usko pitkän aikavälin inflaatioon. Toinen voi olla se, että markkina uskoo FED:in tarinan siitä, että korot eivät nouse ja inflaation annetaan laukata entistä kovempana.
Mikäli jälkimmäinen on totta, olemme todellisuudessa astumassa mielenkiintoiseen tilanteeseen keskuspankkikommunikaation osalta. Mikä on se inflaatioluku, joka saa FED:in miettimään elvytyskantaansa? Kaikki tämä epävarmuus ei ole hyväksi markkinoille. Mikäli inflaatio pysyy nyt kontrollissa, syklin kiristyessä esim. talouden kapasiteetin käyttöasteen kasvaessa hintapaineet ovat ilmeisiä esimerkiksi palkkojen kasvun kautta.
Näkemysmielessä, mikäli uskoo inflaation kiihtymiseen ja talouden ylikuumenemisargumenttiin, voisi olla houkuttelevaa tarttua ensimmäiseksi esimerkiksi arvo-osakkeisiin sekä yleisellä tasolla raaka-aineyhtiöihin ja dumpata pois kasvuyhtiöt. Näin onkin tapahtunut. Tämä ilmiö on näkynyt meilläkin osittain allokaatiostrategioissa. Se, että uskommeko pitkällä aikavälillä näiden teemojen dominoivan markkinoita, on sitten eri asia. Lyhyesti sanottuna, näytöt sille ovat melko heikot vielä. Todellisuudessa yhtiöiden hinnoitteluvoima katsoo myös yli sektoreiden ihan yhtiökohtaisiin asioihin. Siinä monet teknologiayhtiötkin ovat vahvoilla.
Emme pelästy inflaatioprinttejä. Emme muuta pitkän aikavälin näkemystämme siitä, että enemmän tässä on deflaatioriskejä länsimaissa kuin inflaatioriskejä pitkällä aikavälillä. Tämä tukee megatrendejä ja sekulaarista kasvua myös tulevaisuudessa.