09.12.2021
Myy Coor, Osta Trelleborg
Suljemme ideamme ruotsalaisessa Coorissa ja otamme n.33 % voitot kotiin (vert.indeksi myös +33%). Tilalle avaamme uuden Sijoitusidean Trelleborgiin (TRELB SS).
Alla uusi Sijoitusideamme pähkinänkuoressa:
Trelleborg AB (TRELB SS):
Trelleborg on laadukas konepajasektorin yhtiö Tukholman pörssistä, joka on keskittynyt hajautetusti polymeeri (eli kumipohjaisiin) erikoistuotteisiin niche-toimialoilla.
Yhtiö on tehnyt koronavuotta lukuun ottamatta tasaista n.10 % liikevaihdon kasvua ja sillä on ollut hyvä kannattavuus.
Hyvistä kasvunäkymistä ja korkeista marginaaleista huolimatta yhtiön osakkeen kehitys on jäänyt sektoria heikommaksi viime vuosina ja osake on itse asiassa paljon halvempi arvostuskertoimiltaan nyt kuin 5 vuotta sitten jolloin oli edelliset kurssihuiput.
Yhtiö järjesti CMD:n viime viikolla, jossa vahvistettiin vanha ohjeistus 5-8 % kasvulle ja nostettiin EBIT-marginaalitavoitetta (16 %:iin syklin yli). Lisäksi yhtiö tiedotti SEK 2-3mrd per vuosi omien osakkeiden osto-ohjelmasta eli omistajille palautetaan rahaa takaisinostot+osingot huomioiden n.7 % yieldillä jonka voi olettaa tukevan osaketta.
Arvostukseltaan osakkeen eteenpäin katsova P/E on 13.6x, mikä on sektorin matalimpia kertoimia.
Mikäli haluat käydä kauppaa tai kaipaat lisätietoa Sijoitusideoista, ota yhteyttä Aktia Välitykseen, puhelin 046 714 7115 tai omaan pankkiiriisi.
Tärkeää tietoa Sijoitusideoista: https://varainhoito.aktia.fi/sijoittajan-tietopaketti/vastuuvaraumalauseke-6
Idean hinta julkaisuhetkellä ja rahoitusvälineissä viimeisen vuoden aikana annetut suositukset: