28.08.2020

Eurooppalainen elvytysraha on pitänyt osakemarkkinat hengissä. Riskinä kuitenkin on, että investointien painopiste siirtyy yksityisen sektorin käsistä julkisen talouden piiriin. ”Sen seurauksena tuottavuus laskee, kun julkinen pääoma ei kiinnitä samalla tavalla huomioita tuottovaateisiin kuin yksityinen”, Taalerin Samu Lang totesi Alma Median Markkinaraadissa.

Muina keskustelijoina olivat Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn ekonomisti Sanna Kurronen. Markkinaraati arvioi, että keskuspankkielvytyksen lopputulos voi jäädä nähtäväksi kenties vasta vuosien päästä. Samu Lang totesi, että markkinaennusteiden hajonta on tällä hetkellä suurta. Kurronen puolestaan muistutti, että kyse voi olla luottamuksesta rahan arvoon.

Lisäksi Risto Murto arvioi, että koronakriisi vauhdittaa jo ennen koronaa olleita trendejä. Hiipuvien toimialojen lasku on kiihtynyt, mutta esimerkiksi digitalisaatio nopeutui vauhdilla.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Maailma ei loppunutkaan
Seuraava
Heikkilä & Vilén -show, Osa 57: Miten saada eniten irti analyysistä?