26.04.2024

Rasmus Westman

Rasmus Westman

Sales Trader
Sijoitustoiminta - Markets
Helsinki
+358 46 714 7154

Nostamme sijoitusideoihin saksalaisen Jenoptikin ja myymme sen tieltä Alfenin osakkeet.

Alla uusi Sijoitusideamme pähkinänkuoressa:

Jenoptik (JEN GY)


Ostamme Sijoitusideoihin saksalaisen Jenoptikin osakkeita. Yhtiö on erikoistunut optisten laitteiden kehittämiseen ja valmistamiseen. Yhtiön asiakastoimialoja ovat esimerkiksi puolijohdeteollisuuden laitevalmistajat, elektroniikkayhtiöt sekä bioteknologia- ja lääkeyhtiöt. Lisäksi yhtiö tarjoaa tuotteita liikkumisen ja turvallisuuden toimialoille. Yhtiön tuotteet valmistetaan pääsääntöisesti Saksassa, mutta yhtiöllä on toimintoja ja edustajia yli 80 maassa.

Yhtiön tärkeimmät asiakkaat ovat puolijohdeteollisuuden laitevalmistajat ja näistä erityisesti hollantilainen ASML. Tekoälyn hyödyntäminen kiihtyy edelleen ja laajenee nopeasti uusille toimialoille, mikä kiihdyttää yhä tarvetta kasvattaa puolijohdekapasiteettia. Yhtiön arvion mukaan globaalit puolijohdemarkkinat kasvavat nykyisestä noin 600 miljardin dollarin koosta noin 1000 miljardin kokoon vuoteen 2030 mennessä. Jenoptik on yksi kriittisistä komponenttitoimittajista ASML-laitteisiin ja Jenoptik tulee kasvamaan ASML:n kovan kasvun mukana lähivuodet. Jenoptik tuplaa lähivuosina puolijohdelaitekomponenttikapasiteettinsa, kun Dresdenin uusi tehdas valmistuu tänä vuonna ja toiminta ajetaan ylös ensi vuonna. Yhtiöllä on jo valmius tuplata tämä uusi kapasiteetti vielä tällä vuosikymmenellä. Kasvuinvestointien myötä yhtiö odottaa liikevaihdon kasvavan 1,2 miljardiin ensi vuonna ja käyttökatemarginaalin nousevan 21-22 prosenttiin. 3-5 vuoden kasvunäkymiä tukee mm. Intelin 30 miljardin puolijohdetehdashanke Saksaan, minkä rakentamisen odotetaan käynnistyvän lähiaikoina ja jonne tulee ASML-laitteet.

Yhtiöllä on puolijohdelaiteliiketoiminnan lisäksi myös kaksi muuta tukijalkaa: Life Sciences & Medical Technology ja Smart Mobility mitkä hajauttavat liiketoimintariskiä, vaikkakin nämä toimialat kasvavat hitaammin kuin puolijohdeliiketoiminta. Yhtiö tavoittelee lähivuosina lisää uusia suuria asiakkuuksia mm. Medical Devices -puolella, mikä tosin vaatii myös tuotekehityspanostuksia.

Osake on ollut lyhyellä aikavälillä laskussa yhtiön raportoitua Q4-raportin yhteydessä 8 prosentin laskun uusissa tilauksissa koko vuoden 2023 osalta. Yhtiö tosin kommentoi, että vuoden 2022 tilauskirjakertymä oli poikkeuksellisen suuri. Yhtiö on myös kommentoinut viimeaikaisissa sijoittajatapaamisissa, että alkuvuosi on lähtenyt hieman odotuksia hitaammin liikkeelle, mutta mielestämme tämä on hyvin linjassa muiden konepajayhtiöiden kommenttien kanssa eikä aiheuta syytä suurempaan huoleen.

Arvostustasot vaikuttavat tällä hetkellä varsin edullisilta huomioiden vuodelle 2024 odotettu yli 20 prosentin tuloskasvu. Kuluvan vuoden tulosennusteella laskettu P/E on 14,4. Suhteessa omaan historiaansa nähden yhtiön arvostus on maltillinen (12kk eteenpäin katsova P/E on ollut viimeisen 5:n vuoden ajalta keskimäärin 23,9).




Lisätietoa Sijoitusideoista saat Aktia Välityksestä, puhelimitse numerosta 046 714 7115 tai omalta pankkiiriltasi.

Tämän Sijoitussuosituksen päätöksentekoon ovat osallistuneet Mikko Aalto, Markus Lappeteläinen ja Rasmus Westman.

Tämä teksti on osa rahoitusvälinettä koskevaa sijoitussuositusta. Koko sijoitussuositus muodostuu tästä tekstistä ja osiosta ”Tärkeää tietoa sijoitusideoista”. Sieltä löydät myös etuja ja eturistiriitoja koskevat tiedot. Tärkeää tietoa sijoitusideoista.

Sijoitussuositusta laatineilla Aktian työntekijöillä tai lähipiirillä ei voi olla 1) *merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään Suosituksen kohteena olevissa yhtiössä.”
*Merkittävänä julkistettavana taloudellisena etuna pidetään 100.000 euron rajaa suosituksen julkaisuhetkellä.



Terveisin
Aktia Välitys
Mika, Miikka, Markus ja Rasmus

« Takaisin sijoitusideaan

Edellinen
UUSI SIJOITUSIDEAMUUTOS: ETF muutoksia Sijoitusideoiden taktiseen ja strategiseen allokaatioon