01.09.2017

Luin muutama viikko sitten kirjan nimeltä Hacking Growth. Kirja kertoo nopeasti kasvavista suuryrityksistä ja siitä, miten ne raivaavat tilaa jatkuvalle kasvulle uusilla metodeilla. Kirja oli melko raskaslukuinen, lähes pelikirjan tyyppinen manuaali siitä, mitä kaikkea yritysjohdon tulee yrityksessä tehdä systemaattisesti saavuttaakseen suuria asiakasmääriä. Kirja kuitenkin opetti minulle, että menestyneiden yritysten onnistuminen ei perustu sattumaan, vaan se on kovan työn takana Yksittäinen hanke tai järjestely voi onnistua sattumalta, mutta yritykselle pitkäjänteinen onnistuminen on monien osien summa ja jatkuvan kokeilun sekä parantamisen lopputulos. 

Jatkuva kokeilu ja erilaisten liiketoimintamallien läpikäynti kuuluu vahvasti myös Taalerin tarinaan. On otettava riskiä ja kokeiltava, on luotava ilmapiiri jossa on lupa epäonnistua, jotta voisi onnistua. Tällainen opportunistinen kulttuuri vaatii yritykseltä asennetta, hieman jopa luovaa hulluutta, jossa yritetään, opitaan ja lopulta omaksutaan se liiketoimintamalli, joka aikanaan on valmis esiteltäväksi myös asiakkaille. Asiakas on tuomari, hän päättää lähteekö mukaan yhteiselle matkalle Taalerin kanssa. Rooleja on asiakkaalle tarjolla useita, aina yksittäisten tuotteiden ostamisesta tai yhteisestä kanssasijoittamisesta  Taalerin osakkeenomistajaksi asti.

Taalerin noin kymmenen vuotta sitten alkanut tarina on syntynyt erilaisten kokeilujen ja kehittymisen kautta ikään kuin evoluution lopputuloksena. Onko kaikki sitten mennyt kuten ”pelikirjassamme” olemme suunnitelleet? Tuskin, mutta jokaisesta epäonnistumisesta olemme yhdessä oppineet. Suuria ennustajanlahjoja ei tarvita jos sanon, että yhtiön matka ja kehitys jatkuu vastaisuudessakin opportunistisena, sillä se on nyt jo meidän kulttuurissamme vahvasti sisällä. Uudistamme ja muutamme liiketoimintaamme sekä sen rakenteita. Uskon että se pitää meidät virkeinä, rohkeina, uudistushaluisena ja antaa meille erityisesti mahdollisuuden haaveilla suuria. Haaveilla, visioida ja tunteen siitä, että meidän ei tarvitse seurata kaavamaisesti toimialaamme. Me voimme ja meidän tulee suunnitella uutta ja rakentaa konserniamme vapaana toimialan tarjoamista ”kahleista”. 

Mistä sitten löydämme sisäisen motivaation ja tahdon yrittää, yrittää ja vielä uudelleen yrittää?

“The two most important days in your life are the day you are born and the day you find out why.” —Mark Twain

Sisäisen motivaation salaisuus lienee yksinkertaisesti se, että tietää työnsä kytkeytyvän omaa itseään suurempaan kokonaisuuteen. Tavallaan pystyy itse vastaamaan Mark Twainin kysymykseen why? Yrityksellä tulee olla tarkoitus (purpose). Yrityksen tehtävä ei voi olla vain tehdä rahaa. Pidemmällä aikavälillä kaikille tulee selväksi, että raha ei ole motivaation lähde vaan se tekeminen, mitä ollaan tekemässä ja mihin halutaan työllä vaikuttaa. Yrityksen tarkoituksessa ei ole kyse yhtiön visiosta (mitä yritys haluaa olla muutaman vuoden päästä), eikä kyse ole yhtiön missiosta (missä liiketoiminnassa yhtiö haluaa olla). Yrityksen määritelty syvällisempi tarkoitus erottaa sen muista yrityksistä, se on yhtiön kutsumus - mihin yritys haluaa vaikuttaa ja mitä se haluaa omalla toiminnallaan saavuttaa. 

Taalerin tarkoitus yhtiönä on vaikuttaa omistajuuteen Suomessa: omistajuus kuuluu kaikille. Maassa, jossa omistajuus on pitkälti kasvotonta, ei kenenkään pääomaa, on omistajuudesta huutava pula. Me uskomme, että vastuullisen ja kasvollisen omistajuuden kautta on mahdollista vaikuttaa positiivisesti koko yhteiskuntaan. Tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia ja asiakkaidemme kautta syntyvää voimaa, jolla haluamme vaikuttaa talouselämäämme ja sen henkiseen tilaan.
 

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Arvosijoittaja suomalaisyhtiöiden matkassa Kiinassa
Seuraava
Taalerin tarina ja olemassaolomme tarkoitus