04.04.2019
Suomi on maailman vakain ja turvallisin maa. Olemme maailman kolmanneksi hyvinvoivin maa ja köyhyysasteemme on OECD:n toiseksi matalin. Suomessa on maailman eniten inhimillistä pääomaa. Olemme maailman lukutaitoisin maa ja Euroopan kolmanneksi paras maa yritystoiminnalle. Eipä ihme, että Suomi on maailman onnellisin maa.
Olisi ollut melkein itsestään selvää, ilman Harvardin yliopiston tuoretta tutkimustakin, että Suomen kaltaisessa onnelassa myös osakkeet ovat tuottaneet eniten maailmassa: yli kymmenen prosenttia vuodessa 1870 lähtien. Euron sijoitus on ehtinyt kasvaa miljoonaksi, vaikka matkan varrelle on osunut sisällissota ja toinen maailmansota.
Suomessa jokainen vastaantulija ei kuitenkaan ole osakemiljonääri. Olemme vakuutusyhtiö Allianzin tutkimuksen mukaan sijoitusvarallisuudessa Pohjolan peränpitäjiä noin 60.000 euron bruttovarallisuudellamme henkeä kohden, velkojen vähentämisen jälkeinen netto on 30.000 euroa. Maailmanlaajuisessa vertailussa sillä heltiää sija 21. Viiden parhaan joukkoon sijoittuvissa Tanskassa ja Ruotsissa sijoitusvarallisuutta henkeä kohti on noin 2,5 kertaa enemmän.
Kurkistus keskiarvon taakse paljastaa karmivan todellisuuden: Tilastokeskuksen mukaan puolet kotitalouksista omisti kokonaisvarallisuudestamme vain kuusi prosenttia. Varakkain kymmenys lähes puolet.
Miksi emme olisi maailman paras maa myös vaurastumisessa? Raha ei tietenkään tuo onnea ja henkinen pääoma on aineellista arvokkaampaa. Mutta kovin henkistyneinä meitä ei voi pitää, sillä häviämme uhkapeleihin keskimäärin yli 500 euroa vuodessa. Olemme Euroopan toiseksi pelihulluin kansa ja maailmanlistallakin viides.
Miksi emme olisi maailman paras maa myös vaurastumisessa?
Varakkuus ei ole itsetarkoitus, mutta paratiisimme yllä on synkkeneviä pilviä. Suomen väestö ikääntyy nopeimmin Euroopassa. 2020-luvulla olemme Euroopan iäkkäin kansakunta. Lapsia syntyy vähemmän kuin nälkävuosina, jolloin väkiluku oli vain kolmasosa nykyisestä. Naisten hedelmällisyysluku on kaikkien aikojen matalin ja vain maahanmuutto ylläpitää väestönkasvua.
Nopeasti laskeneen syntyvyyden vuoksi 2040-luvulta lähtien työeläkemaksut alkavat nousta odotettuakin jyrkemmin. Luvatut työeläkkeet riippuvat työssäkäyvien solidaarisuudesta, sillä vain alle 30% eläkevastuista on rahastoitu sijoituksina eläkeyhtiöihin.
Kun kansakunta ei ole varautunut kohti syöksyvään demografiseen tsunamiin, voisi kuvitella, että puolueet tekisivät kaikkensa lisätäkseen omaehtoisen vaurastumisen kannustimia.
Käynnissä olevissa vaalikampanjoissa gallupeissa kannatustaan eniten nostaneet puolueet ovat vaatineet muun muassa varallisuusveron palauttamista, ylimääräistä veroluokkaa suurituloisille, pääomaveron korottamista ja muuttamista progressiiviseksi, sijoitusrahastojen ja vakuutuskuorien verottamista, osakekaupan varainsiirtoveron palauttamista, yrittäjäosinkojen leikkaamista ja yrittäjävähennyksen poistamista ja yrittäjien perintöverohelpotusten karsimista unohtamatta maastamuuttoveroa.
Ihmisten omatoiminen vaurastuminen ja pahan päivän varalle säästäminen ei näytä olevan hyväksyttävää. Kuvaavaa on, että suomalaiset pitävät jopa lottoamista kolme kertaa hyväksyttävämpänä tapana vaurastua kuin sijoittamista. Yhteiskunnan oletetaan pitävän meistä huolta kohdusta hautaan.
Mutta käännetään ”yhteiskunta hoitaa” -asenne eduksemme ja annetaan valtion huolehtia myös vaurastumisestamme. Perustetaan vaurastumisvirasto. Valtio siirtää viraston hoitoon jokaista syntyvää lasta kohti 1.500 euroa, noin 75 miljoonaa vuodessa. Rahat sijoitetaan Helsingin pörssin yleisindeksin mukaisesti 65 vuodeksi, jonka jälkeen oletetulla 8 prosentin reaalituotolla laskettuna jokaista eläkkeelle jäävää kohti on säästössä noin 220.000 euroa. Se on kuusi kertaa enemmän kuin työeläkevaroja on nykyisin henkeä kohden. Vaurastumisvirasto maksaisi kertyneen säästön eläkkeelle jäämisen jälkeen 20 vuoden aikana noin 1500 euron kuukausierissä. Se vastaisi nykyistä keskimääräistä työeläkettä. Kuolemantapauksessa kertynyt nostamaton säästö maksettaisiin perillisille.
Mutta käännetään ”yhteiskunta hoitaa” -asenne eduksemme ja annetaan valtion huolehtia myös vaurastumisestamme. Perustetaan vaurastumisvirasto.
Ja jotta varmistettaisiin viraston yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, voitaisiin vaurastumisviraston johto sijoitustuottojen kärsimättä huoletta miehittää entisillä poliitikoilla, nimittää parlamentaarisin voimasuhtein hallitus ja kuntapoliitikoista koostuvat alueelliset neuvottelukunnat. Edunsaajien puolesta toimintaa valvoisi vaurastumisasiamies, jonka nimittäisi valtioneuvosto kuultuaan ensin työmarkkinaosapuolia ja MTK:ta. Uskallan luvata, että mainiosta hallintomallistaan johtuen, tai siitä huolimatta, vaurastumisviraston sijoitustuotot tulisivat päihittämään kaikki Suomeen sijoittavat sijoitusrahastot 65 vuoden horisontilla.
Vaurastumisvirasto voi kuulostaa fantastisen humoristiselta, mutta sen avulla voisimme heittää muutamassa sukupolvessa hyvästit nykymuotoiselle työeläkejärjestelmälle. Ajatusleikki myös osoittaa, miten epäoikeudenmukainen on kasvavan väkiluvun aikana luotu työeläkejärjestelmämme, jossa tulevaisuuden työssäkäyvät joutuvat maksamaan 70 prosenttia eläkkeistämme.
Suomen ollessa teollistumisen kynnyksellä vuonna 1952 Urho Kekkonen kysyi kuuluisassa pamfletissaan, ”onko maallamme malttia vaurastua". Nyt olemme pysyvästi siirtyneet aikakaudelle, jolloin emme enää voi luottaa siihen, että talouskasvu ja väestönkasvu hoitavat tulevaisuusvelvoitteemme. Sekä yksilön että yhteiskunnan on otettava vastuu tulevaisuudestaan tässä ja nyt. Siksi Kekkonenkin todennäköisesti kirjoittaisi tänään pamflettinsa otsikolla ”onko maallamme varaa olla vaurastumatta”.