13.01.2016

Innovaatiot, startupit ja ylipäätään kaikki uuden luominen sisältää aina riskiä. Mikään uusi ei koskaan ole kokeiltu, viranomaisten testaama tai menestys välttämättä edes toisella kerralla. Uuden luomisessa pitää siis sietää riskiä, joskus myös ottaa koppia putoavista veitsistä.

Mutta samalla tulisi vastata myös kysymykseen, miksi riskiä siedetään juuri nyt? Veikkaan, että monella itsensä startup- sijoittajana näkevänä henkilöllä tai organisaatiolla vastaus on helppo; kun suhteellisesti parempaa tuottoa ei muualta ole saatavilla, ollaan nyt tässä.

Raakaöljyn sekä usean maailmanmarkkinahyödykkeen alhaiset hinnat ajavat omaisuuseriä liikkeelle. Myös Kiinan keskuspankin sekoilut sekä USA:n vääjäämättömät koronnostot tulevat muuttamaan tätä pelikenttää.

Joku startup- yrittäjä voi pitää ajatustani kahjona; eihän pelikoodareilla Oulussa ole mitään tekemistä öljyn maailmanmarkkinahinnan tai FEDin keskikoron kanssa. Ei niin, mutta heidän rahoittajiensa rahoittajien tuottovaatimuksilla on, ja se taas ohjaa, minne pääomat ja tuottojen odotustasot hakeutuvat.

Jos korkotaso olisi reaalinollan sijaan 5, olisi aika iso osa tämänhetkisistä kasvua tavoittelevien yritysten liiketoimintasuunnitelmista silppurissa tai täysin eri muodossa. Lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, jos maalia siirretään. Ja suuressa mittakaavassa maali on monelta osin lähtemässä liikkumaan kuluvan vuoden aikana.

Myös tekeillä jo kauan olleet täysin sivuraiteelta tulevat muutokset saattavat yllättää. Esimerkkinä TEKES, joka joutuu sote-uudistuksen mainingissa miettimään, miten heidän organisaationsa liittyy tai ei liity ELY-keskuksiin, ja missä sadat erityisosaajat tulevat tulevaisuudessa istumaan.

Ei tällaista kukaan odottanut, mutta niin siinä vain käy, että tärkeät virkamiehet tulevat olemaan henkisesti työllistettyjä jonkin aivan muun kuin yritysrahoituksen parissa seuraavat pari vuotta.

Mutta onneksi muutokset maailmalla sekä kotona luovat myös painetta toimia! Eläkevakuuttaja Ilmarinen on nyt sen tosiasian edessä, että suuria vakuutettavia asiakkaita on koko ajan vähemmän. Joten kun lähes kaikki uudet työpaikat, eli eläkevakuuttajan asiakkaat, syntyvät pieniin uusiin yhtiöihin, täytyy toimia.

Ilmarinen onkin toimitusjohtaja Ritakallion johdolla ilmoittanut osallistuvansa pienyritysten (uusien asiakkaidensa) rahoittamiseen, uusilla tuotteilla.

Innolla odotan mitä nämä uudet tuotteet ovat, mutta jo pelkkä lupaus apuun tulemisesta ja ymmärrys muuttumisen tarpeesta on paljon.

Varsinkin näin suurelta toimijalta.

Uskon nimittäin, että olemme siirtymässä aikakauteen, jossa yritysten unelmat ja ambitiotasot ovat vielä suurempia kuin aikaisemmin, mutta niiden tarvitsema polttoaine ei enää tule pelkästään läntisen maailman nollakorkoympäristön sivutuotteena.

Ja että tätä polttoainetta alkaisi vihdoin syntymään myös kotimaisten vakaiden toimijoiden uutena osaamisena, yhteenliittyminä, ymmärryksenä ja riskinsietokykynä.

Kutsuttakoon sitä kotimaista sietokykyä sitten vaikka ”riski-sisuksi” !

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Pankkiirin työ paineessa
Seuraava
Neljä osakepoimintaa Suomesta vuodelle 2016