05.12.2016

Taalerin tuulipuistot ovat projektirahoitteisia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tuulivoimaprojektille on oman pääoman lisäksi hankittu pankkirahoitus. Pankkirahoituksen vakuutena on vain puisto itse – eli puiston on pärjättävä yksin kaikissa olosuhteissa. Tyypillisesti oman pääoman osuus investoinnista projektirahoitteisissa tuulivoimahankkeissa on 20-40 % ja jäljelle jäävälle osuudelle on hankittava vierasta pääomaa. Kuulostaa helpolta – mutta vain kuulostaa.


Mikä ihmeen DD?

Jotta projekti voi saada vierasta pääomaa, on sen käytävä läpi rahoittajan Due Diligence -prosessi, eli perheen kesken DD-prosessi. Due Diligence tarkoittaa suoraan suomennettuna ”asianmukaista huolellisuutta”. DD:llä rahoittaja tekee oman tarkastuksensa siitä, että rahoitettava kohde on sellainen kuin investori, eli lainan tarvitsija sen esittää ja selvittää oikeudelliset ja tekniset riskit. Ennen kuin esittelemme kohteen rahoittajalle, se käy läpi meidän oman sisäisen DD:mme.

Sisäisessä DD:ssä selvitämme eri riskit oman prosessimme mukaisesti joko Taalerin omilla resursseilla tai käyttämällä kolmatta osapuolta. Teknisiä riskejä ovat esimerkiksi alueen tuulisuus, voimalatekniikka ja erilaiset tekniset suunnitelmat. Oikeudellisia riskejä puolestaan ovat mm. sopimukset toimittajien kanssa ja luvat rakentaa tuulipuisto. Itse painiskelen eniten projektien johtamisen lisäksi teknisten asioiden parissa ja olen mukana hankinnoissa, joten DD-prosessimielessä tekniset riskit ovat minun alaani.

Rahoittajan DD:ssä rahoittaja usein käyttää ulkopuolisia konsultteja tutkimaan mm. kaikki sopimuspaperit, hankinta-asiakirjat, tekniset suunnitelmat eli yhteenvetona: ihan kaiken mahdollisen. Tämän tarkoituksena on tietenkin saada rahoittajalle varmuus siitä, että lainoitettava kohde on kurantti, eikä mitään epämiellyttäviä yllätyksiä tapahdu lainakauden aikana. Varmistaakseen tämän lainoittajan konsultit selvittävät siis lukemattomia asioita ja varmistavat ja tuplavarmistavat asioita, jotka itsestäni joskus tuntuvat päivänselviltä.

Tämän prosessin lopputulema on rahoittajan kannalta luotettava lainoituskohde.


DD-prosessi sijoittajankin turvana

Rakennetut ja rakenteilla olevat tuulivoimahankkeemme ovat siis menestyksekkäästi käyneet läpi tämän raskaahkon prosessin. Ymmärrys siitä, että rahoittajan DD-prosessi ei ole pelkästään heidän turvanaan vaan käytännössä myös rakennuttajan, rakentajan sekä sijoittajan turvana, auttaa meitäkin tekemään pilkuntarkkaa työtä. Rakennuttajana voimme tämän avulla varmistua siitä, että vaikka olemme hankekehittäjänä ammattilaisia, niin yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä ja kaikki asiat varmasti ovat niin kuin pitääkin. Samalla kehitymme itsekin ja tekeminen paranee koko ajan. Rakentajayhteistyökumppanimme joutuvat vastaamaan erilaisiin teknisiin kysymyksiin ja myös heille tulee prosessista varmuutta, kun joku muukin kolmas osapuoli on miettinyt ja tutkinut asioita.

Tuulirahastosijoittaja on aikanaan uskonut ja luottanut, että organisaatiomme on pätevä toteuttamaan tuulivoimahankkeita. Mielestämme toki onkin, mutta sisäisen ja lainoittajan DD-prosessien avulla hankkeet saavat ikään kuin lopullisen niitin laadulle ja turvan, että kaikki asiat ovat niin hyvin kunnossa kuin ne vain voivat olla. Raskaan prosessin jälkeen minä ainakin nukun yöni paremmin


Voisit olla kiinnostunut uudesta Aurinkotuuli-rahastostamme. Lue lisää.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
MikroMarkan menestystarina - hyviä sijoitusideoita kannattaa etsiä sieltä, missä muut eivät ole
Seuraava
Alinta tuotantokustannusta etsimässä