13.04.2017

Osakemaailmassa on nähty hiljattain merkittäviä ja usein päämäärässään valitettavan onnistuneita hyökkäyksiä yksittäisiä yhtiöitä kohtaan. Voitaneen puhua jopa osaketerrorismista, joka on koskettanut tuhansien sijoittajien salkkuja.

Muddy Watersin ja Gotham Cityn kaltaiset itseään tutkimusyhtiöiksi kutsuvat ”shorttitalot” pyrkivät provokatiivisia ja pelottelevia piirteitä sisältävillä raporteillaan painamaan hyökkäyskohteiksi valikoimiensa yhtiöiden osakekursseja pakkaselle ja sitä kautta hyötymään, koska ne ovat käytännössä lyöneet vetoa jo etukäteen kyseisten osakkeiden kurssilaskun puolesta. Tavanomaisesti kohteiksi valikoituvat yhtiöt, joilla on jonkinsorttisia selkkauksia meneillään tai joiden hyvä kehitys on syystä tai toisesta arveluttanut sijoittajia jo entuudestaan. Kyseinen toiminta on luonteeltaan ns. niche-bisnestä. Ostosuositusten tuputtajia on tunnetusti liikkeellä roppakaupalla, mutta yhtiöitä konkurssiin manaavia korppikotkia onkin huomattavasti vähemmän.

Tässä kirjoituksessa nostan esiin seuraamiltani markkinoilta muutaman esimerkin, joissa sijoittajien poskipäillä ovat hikikarpalot helmeilleet.

Aurelius Equity Opportunities. Tuore ja erittäin menestyksekäs osaketerroristi-isku osui maaliskuussa 2017 saksalaiseen sijoitusyhtiö Aureliukseen, joka romahti Gotham Cityn erinäisten väitteiden takia noin 40 prosenttia (kurssikäyrä alapuolella). Lepakkosyyttäjien uskottavuutta nostivat varmasti johdon tuntuvat osakemyynnit joulukuussa 2016 (noin 170 miljoonaa euroa!) sekä yhtiön liiketoiminnan luonne, joka on monella tapaa sijoittajan näkökulmasta ns. ”black box”. Iskupäivän ja sen jälkeisten neljän pörssipäivän aikana Aureliuksen osakkeista rapiat 15 miljoonaa kappaletta vaihtoi omistajaa. Tämä vastaa kirjoitushetken noin 40 euron kurssilla karkeasti 600 miljoonaa euroa eli 50 prosenttia yhtiön kutistuneesta markkina-arvosta! Monet kävivät siis myymään kaikilla voimillaan, vaikka yhtiö on nauttinut erittäin laadukkaan yhtiön maineesta ainakin toimialansa sisällä.



Telia. Pohjoismaatkaan eivät ole turvassa osaketerroristi-iskuilta. Tiedossa on, että Telialla riittää työsarkaa Euraasian sotkujen ja korruptioskandaalien kanssa. Ehkä juuri siksi Muddy Waters julkaisi lokakuussa 2015 raportin siitä, kuinka Telia heidän mukaansa pimittää kriittisiä tietoja sijoittajilta erityisesti Euraasia-operaatioihinsa liittyen. Tämä hyökkäys ei ollut merkittävä menestystarina, koska iskupäivänä osake otti osumaa ainoastaan nelisen prosenttia. Telian osake on tosin ollut yleisessä paineessa jo pitkään, mutta sitä on vaikea linkittää mutavesienmanipuloijien vihjailuihin. Ehkä sijoittajien mielestä Telian hinnassa oli jo tarpeeksi kuraa sisässä. Osaketerroristien hyökkäys voi tapahtua myös Helsingin pörssissä, kuten Telia osoittaa.

Ströer. Huhtikuussa 2016 saksalainen mediayhtiö Ströer (markkina-arvo noin 3 miljardia) joutui Muddy Watersin syytösten kohteeksi. Osake syöksyi lähes 20 prosenttia samana päivänä. Lähteidemme mukaan ainakin noin 5 miljoonaa osaketta eli karkeasti 20 prosenttia yhtiön vapaasti vaihdettavissa olevista osakkeista oli shortattuna. Useilta sijoittajilta loppui usko. Sittemmin osake on jo hieman palautunut, mutta edelleen arvuutellaan, löytyykö Ströerin kaapista luurankoja. Koska tapasimme yhtiön johtoa jo ennen mutavesihemmojen iskua ja myös sen jälkeen, uskalsimme sijoittaa yhtiöön kurssin dipattua. Kirjoitushetkellä Taaleri ArvoReinin sijoitukset yhtiöön ovat noin 3,5 miljoonaa euroa voitolla. Emme toki voi edelleenkään olla sataprosenttisen varmoja, että yhtiössä ei ole mitään mätää. Sama pätee kylläkin käytännössä kaikkiin maailman yhtiöihin. Todennäköisyydet laskimme silti sijoitusta vahvasti puoltaviksi.

Joskus osaketerroristien pommi voi räjähtää täysin perustellusti. Esimerkiksi kirjanpitoskandaaleistaan surullisen kuuluisaksi tullut Enron meni aikoinaan nurin. Rötöstelyt selviävät aikanaan.

Sijoittajien mielentila tuntuu olevan hyvin herkkä, mitä tulee shorttitalojen syytöksiin. Saahan sitä itse kukin vapaassa maailmassa väittää yhtiöistä ja osakkeista kaikenlaista, mutta monet, minä mukaan lukien, pitävät osaketerroristien menettelytapoja arveluttavina.

Miksi sijoittajat ovat sitten niin peloissaan, kun osaketerrorismihyökkäys tapahtuu? Syyt vaihtelevat varmasti tapauskohtaisesti, mutta muutamia tyypillisiä piirteitä voi koittaa luetella:

  • Nousumarkkina on jatkunut jo hyvin pitkään – jokainen risahdus pusikossa pelottaa joitakuita
  • Tiettyjen yhtiöiden johto aiheuttaa suurta epäluottamusta, jopa pelkoa laittomuuksista
  • Läpinäkyvyys liiketoimintaan tai epäkohtiin voi olla surkea
  • Joidenkin yhtiöiden osakkeiden likviditeetti on heikko, mikä heijastuu voimakkaisiin kurssiliikkeisiin
  • Eräillä mittareilla lepakko- ja mutaväen track record on hyvä
  • Pelko suuremmista vahingoista (loss aversion)
  • Maineriskit (erityisesti sijoitusalan toimijoilla)
  • Yleinen näkemyksen puute – sijoittaja ei koe tuntevansa yhtiötä riittävän hyvin
  • Mediassa radikaalit näkemykset menevät helpommin läpi
  • Jos sijoittaminen on pelon ja ahneuden jatkuvaa tasapainoilua, pelon lietsojat ovat yleisesti selvästi aliedustettuina toimialalla ja erottuvat massasta.

Kirjoittaja ei pidä osaketerroristeista. Terroristien aiheuttamat erikoistilanteet voivat kuitenkin tarjota kotiläksynsä tehneelle sijoittajalle herkullisia mahdollisuuksia.



« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Yrittäjä, vaihda hattua
Seuraava
Tuulesta työtä tuhansille