15.11.2018

Yhtiön (oletetusta) laadusta tunnutaan maksavan miltei kuinka korkea hinta tahansa. Samaan aikaan syystä tai toisesta sijoittajien hylkäämät yhtiöt sen kuin halpenevat. Epäsuhta ei ole ollut näin selvä vuosikausiin. 

Sijoittajien mielestä eletään pörssisyklin loppuvaihetta. Tämä on selvä konsensusnäkemys, mikä ei varmaan sikäli ole yllättävää, että kurssi-ilakointia on jatkunut jo kohta vuosikymmen. Jos loppusyklinäkemys osoittautuu todeksi, sijoittajien luulisi säätävän sijoituksiaan varovaisempaan asentoon eli tukevampaa maata jalkojen alle eikä pelkkiä tulevaisuuden kasvuodotuksia ja defensiivisimpiä nimiä syklisten tilalle. Tätä on tosin jo osin nähty, mutta hyvin maltillisessa mittakaavassa. Kenties selvimmin asemoitumisen muutos on ilmennyt syklisten osakkeiden nuijimisena. Syklin käänne pelottaa niin kovin, että suhdanneherkistä yhtiöistä on hankkiuduttu eroon hinnalla millä hyvänsä. 

Otetaan pari esimerkkiyhtiötä Euroopan laatulaarista.

Otetaan pari esimerkkiyhtiötä Euroopan laatulaarista. Hammasimplantteja valmistava sveitsiläinen Straumann AG on varmasti hyvä yhtiö, mutta siitä saa maksaa 8 kertaa EV/S (yritysarvo/liikevaihto) tai noin 37 kertaa vuoden 2018 ennustetun tuloksen. Kokkauslaitteita ammattikeittiöille valmistava saksalainen Rational AG on niin ikään hieno yhtiö, mutta myös sillä on tuikea hintalappu: EV/S reilut 7 ja P/E-ennuste vuodelle 2018 Straumannin tavoin noin 37. Kolmanneksi esimerkiksi napataan terveydenhuoltoalan laitevalmistaja, saksalainen Sartorius AG, josta saa pulittaa reilut 6 kertaa EV/S ja 2018e P/E-luvun 53. Osa tai kaikki edellä mainituista yhtiöistä voivat osoittautua edelleen hyviksi sijoituskohteiksi, mutta niitä ostaessaan sijoittaja hyväksyy merkittävän riskin arvostuskertoimien alenemisesta. Kovista kertoimista, hienosta historiallisesta kehityksestä ja sijoittajien lellikkistatuksesta huolimatta yksikään näistä yhtiöistä ei valitettavasti ole seuraava Microsoft, Google tai Amazon. Suomen puolelta laatuesimerkeiksi sopisivat vaikkapa Kone ja Revenio. 

Sitten siirrymme kategoriaan halvat ja/tai hyljeksityt.

Sitten siirrymme kategoriaan halvat ja/tai hyljeksityt. Saksalainen perheomistustaustainen autovuokraaja Sixt SE (SIX3, etuosake) on paukuttanut positiivista tulosvaroitusta toisensa perään vuosikaudet erottuen edukseen kilpailijoihinsa nähden. Silti vuoden 2018e P/E on noin 11. Kiinteistöalan varainhoitajana toimiva saksalainen Corestate Capital on myös nostanut viime vuosina useaan otteeseen ohjeistustaan ja tehnyt erittäin hyviä yritysjärjestelyjä, mutta 2018e P/E on alle 7. Autosektorin moniosaaja, saksalainen Continental on toimialallaan väkivahva, mutta 2018e P/E on alle 10 ongelmallisen alkuvuoden ja yli 40 prosentin kurssiluisun jäljiltä. Suomesta esimerkkeinä voitaneen mainita Stora Enso, Nordea ja Ramirent. 

Kuten todettu, lieviä merkkejä sijoittajien uudelleenasemoitumisesta on olemassa. Esimerkiksi USA:ssa useita kalliita teknologiajättejä on jo hakattu 20-30 prosenttia. Myös Euroopassa monien lellikkien tulosperusteiset kertoimet ovat laskeneet osapuilleen saman verran, mutta kukapa tuota edes huomaa, jos P/E-kerroin laskee 70:stä 55:een. Sen sijaan tietyt sykliset nimet, kuten Konecranes ja saksalainen trukki/logistiikkaratkaisuvalmistaja Kion Group AG ottivat nopeasti 20-30 % helpotusrallit Q3-raporttien jälkeen. Tosin tätä ennen esimerkiksi Kion ehti jo lähes puolittua vuoden 2017 huipustaan.

Aina on varmasti mahdollista kaivaa muutama kallis ja muutama halpa yhtiö. Tällä hetkellä on silti hyvin helppo sanoa, että markkinat ovat huomattavan kahtiajakautuneet. Tämä on ilmennyt muun muassa arvosijoitustyylin varsin pitkänä heikkona jaksona lellikkien kallistuessa entisestään. 
Oheisessa taulukossa on vielä edellä mainittujen yhtiöiden eräitä tunnuslukuja asiasta kiinnostuneille (Bloomberg). 


Toivotan onnea ja menestystä itse kunkin sijoitusvalintoihin, mutta me Taalerilla jatkamme vanhaan tyyliin arvosijoitusten tekemistä ja pienyhtiölaarin penkomista. 

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Sijoittaja, älä jämähdä mielikuviin
Seuraava
Osakesijoittajan vatsahappotesti