30.10.2020

Giuseppe Coco

Giuseppe Coco

Johtaja, Digitaaliset varainhoitopalvelut
Helsinki
+358 40 922 0046

Osallistuin Nuori Yrittäjyys ry:n Job Shadow päivään, missä nuori yrittäjä seuraa johtajan päivää vierestä. Ideana on näyttää nuorelle minkälaisia johtajan työt ovat käytännössä, sekä tarjota johtajalle mahdollisuus ravistella omia ajattelutapojaan ja miettiä maailmaa sekä työtään nuoren silmin. Iltapäivästä pääsimme päivän kohokohtaan eli keskustelemaan kahdestaan - Eeliksen kanssa juttelimme muun muassa sijoittamisesta, yrittäjyydestä, riskeistä ja epävarmuudesta. Epävarmuus ja riskit ovat arkea niin yrittämisessä, sijoittamisessa kuin johtamisessakin. Suhteeni riskiin ja tavat joilla reagoin epävarmuuteen ovatkin muuttuneet urani aikana nopeasti tilanteen vaatiessa.

Riski sanana sisältää monelle vain negatiivisia merkityksiä. Yrittäjälle ja sijoittajalle riski on kuitenkin vain hinta sille, että saavuttaa jotain enemmän. Yrittäjälle järkevä riskinotto tuottaa menestystä sekä kilpailuetua ja sijoittajalle tuottoa. Sellaista sijoitusta ei olekaan, joka tuottaisi hyvin ja olisi samalla täysin varma. Sama pätee myös johtamiseen - jos teet vain asioita joista olet täysin varma, teet luultavasti vääriä asioita. Mistä rohkeus hyväksyä riskit sitten löytyy?

Jos teet vain asioita joista olet täysin varma, teet luultavasti vääriä asioita.

Ensimmäinen toimenkuvani Taalerilla oli asiakkaiden kutsuminen tapaamisiin pankkiirien kanssa, sekä tilaisuuksiimme. Tällöin työssäni epävarmuus liittyi lähinnä omaan ulosantiini ja riskejä ei ollut kunhan tiesi mistä puhuu ja teki sen kohteliaasti. Pian siirryinkin tuoteomistajan ja projektinvetäjän rooleihin ja mukaan Taalerin sovelluskehitysprojekteihin. Tuoteomistajana minulla oli vastuu siitä että tuotteeni (Taaleri Raportointi, asiakkaiden raportointipalvelu) on laadukas ja että se vastaa asiakkaiden odotuksia ja ylittää ne. Epävarmuus ja riskit kasvoivatkin tässä kertaheitolla: tein välillä pitkiä iltoja varmistaakseni, että palvelun päivitykset sujuvat jouhevasti ilman katkoja. Stressiä aiheutti lähinnä itse itselleni asettamat standardit korkealle laadulle. Pieniäkin muutoksia tehtäessä riskit tuntuivat suurilta, mutta oppimiskäyrä oli jyrkkä. Nykyisin pidän niitä asioita, jotka 4 vuotta sitten pitivät minua hereillä öisin, edelleen yhtä tärkeinä, mutta näen niiden roolin kokonaisuudessa.

Nykyisin johtajan roolissa riskien huomioiminen ja päätösten tekeminen epävarmuudessa kuuluu arkeen. Päätökset, joita teen ovat isompia ja niitä pitää tehdä useammin. Kehitän tiimini kanssa digitaalista varainhoitopalvelua impakti.fi, jonka kautta voi avata laajasti hajautetun ETF-salkun, joka pitää itsensä tasapainossa automaattisilla algoritmeilla. Varainhoitobisnes alkaa olemaan sen verran tuttu, että osaan erottaa eri harmaan sävyt mustasta ja valkoisesta. Silti rakennettaessa uutta ei voi koskaan olla täysin varma siitä tekeekö vain oikeita ja järkeviä asioita. Nuorena johtajana minulla ei ole määrääni enempää kokemusta siitä miten asiat on ennen tehty ja hyvä niin. Kun ei voi katsoa taaksepäin, on katsottava eteenpäin. Tämä on fakta joka yhdistää kaikki ne jotka avaavat itsensä uusille mahdollisuuksille - erityisesti siis nuoret, yrittäjät ja muut ennakkoluulottomat pioneerit.

Kun ei voi katsoa taaksepäin, on katsottava eteenpäin.

Niinpä nuorena johtajana keskustelu Eeliksen kanssa olikin enemmän sparrailua kuin mentorointia, sillä ongelmat ja ajatukset joiden kanssa painimme ovat hyvin samanlaisia. Meillä on vielä pitkä matka eläkkeelle, emmekä esitäkään tietävämme miltä maailma tulevaisuudessa näyttää. Nöyryys ja halu oppia uutta yhdistettynä haluun saada asioita aikaan lienee hyvä polku taivaltaa.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Raha, hyvisten juttu
Seuraava
Uusiutuva energia vuoden 2020 voittajatoimiala. Miksi?
Pekka Samuelsson