27.05.2015

Turkkilainen Arçelik A.Ş. on Euroopan 3. suurin kodinkonevalmistaja. Yhtiön päätuotteisiin kuuluvat ns. valkoiset kodinkoneet (jääkaapit, astianpesukoneet, liedet, pesukoneet, jne.) ja televisiot. Yli 60 vuotta toimineessa yrityksessä työskentelee noin 25,000 ihmistä. Arçelikin liikevaihto ylitti 4 miljardia euroa (12,514 miljoonaa liiraa) vuonna 2014. Myynnistä 61 % tuli kansainvälisiltä markkinoilta. Istanbulin pörssiin listatun yhtiön pääomistaja on Turkin suurin yritys Koç Holding.


Arçelik käyttää markkinoinnissaan kymmentä eri brändiä, joista tärkeimmät ovat Arçelik, Beko, Defy ja Grundig. Yhtiö on toimialansa markkinajohtaja Turkin lisäksi mm. Iso-Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Romaniassa sekä yksittäisissä tuoteryhmissä myös monessa muussa maassa. Vahvaa markkina-asemaa selittää yhtiön johdon mukaan mm. se, että Arcelikin tuotteiden laatu on niin hyvä, että jakelijat suosivat yhtiön tuotteita ja antavat niille muita enemmän hyllytilaa myymälöissään. Arçelikin tuotteita myydään noin 130 maassa. Arçelikin tuotemerkeistä Beko on jalkapalloseura FC Barcelonan premium-tason partneri, joten Lionel Messi joukkueineen mainostaa yhtiön tuotteita mm. tällä videolla:



Arçelik panostaa vahvasti teknologiseen tuotekehitykseen, mistä kertoo mm. se, että yhtiö on patenttiäärältään Turkin johtava yritys. Tällä hetkellä Arçelikilla on 14 tuotantoyksikköä viidessä eri maassa (Turkki, Romania, Venäjä, Kiina, Etelä-Afrikka). Kaakkois-Aasian markkinoita varten se rakentaa uutta tehdasta Thaimaahan.


Kuluvana vuonna Arçelikin tavoite on kasvattaa liikevaihtoaan kymmenyksellä ja saavuttaa vähintään 10,5 %:n käyttökatemarginaali. Arçelikin markkina-arvo on noin 3,5 miljardia euroa. Konsensustulosennusteilla ja osakkeen nykyhinnalla laskettuna yhtiön tunnusluvut ovat seuraavat: 2015E P/BV 2,1; P/E 13,9; P/CF 9,0 ja ROE 16 %.


Taaleritehdas Lyydian leijona -rahaston kautta suomalainen sijoittaja pääsee mukaan Turkin osakemarkkinoille. Arçelik kuuluu tällä hetkellä rahaston sijoituskohteiden joukkoon. Lisätietoa yhtiöstä löytyy täältä.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Salkku kesäkuntoon – vielä ehtii
Seuraava
Iloisen nousumarkkinan huumaa