02.12.2015

Pörssi on siitä hieno demokratia, että sen tarjoamilla markkinoilla voi joka päivä äänestää euroillaan ja vaikuttaa siten sekä talouteen että yhteiskuntaan. Arvomaailmaansa voi edistää arvopapereita omistamalla. Sijoittaminen on aina arvovalintoja. Sijoittamalla rahoitat asioita, joiden onnistumista haluat euroillasi edistää.


Nyt kun hallintarekisteri on saanut poliitikkojen huomion arvopapereihin, voitaisiin toivottavasti seuraavaksi siirtyä rakenteellisesta lillukanvarresta suurempiin, pörssin sisältöä ja toimivuutta edistäviin kysymyksiin. Sen opettelemiseen taidetaan tarvita parempaa pörssiyhtiöiden tuntemista poliittisella kentällä, joten tehtävän helpottamiseksi tässä on laadittu jokaisen puolueen kannattajajoukolle mallisalkut Suomen pörssistä oman maailmankuvan mukaisesti.


Keskusta


• Valintakriteeri: Keskustalainen salkku kulminoituu osuuskuntaomistukseen.

• Raisio: Aito ja alkuperäinen agriyhtiö. Tekee yhä rehuakin. Osuuskuntaomistus, totta kai ja nätti Elovena tyttö-brändinä.

• HKScan, Atria ja Apetit: Elintarviketeollisuutta osuuskuntahengessä. Suomalaista lihaa, kotimaista ruokaa. Tuottajayhteisöt hallitsevat hallintoa.

• Metsä Board: Metsäteollisuus kuuluu ilman muuta maatalouden kylkeen ja Metsä Board täyttää Metsäliiton myötä osuuskuntamallin parhaiten.

• Ilkka ja Keskisuomalainen: Pitäähän sitä oma maakuntalehti omistaa.


Perussuomalaiset


• Valintakriteeri: Salkku täyteen Suomi-osakkeita tietysti.

• Kesko: Korkea markkinaosuus Suomessa, liikevaihdosta suurin osa Suomesta, kotimainen kauppa. Kyllä Suomeen kaksi kauppaketjua riittää, ei täällä Lidliä tarvita.

• Elisa: Korkea markkinaosuus Suomessa, kotimaista perusinfraa, ei haikaile ulkomaille.

• Olvi: Suomalaista olutta Iisalmesta suomalaiseen makuun.

• Panostaja: Kehittää suomalaisia pk-yrityksiä; se on isänmaallista toimintaa.


Kokoomus


• Valintakriteeri: Kapitalismi, kaupungistuminen ja kansainvälistyminen luovat kasvua

Sampo, Nordea ja varainhoitoyhtiöt: Finanssiyritykset sopivat profiiliin ja Nallea on kiva peesata.

• Kone: Kaupungistumisesta hyötyvä kansainvälinen keulakuva

• YIT, SRV, Lemminkäinen ja Technopolis: Rakennusyhtiöitä gryndaamassa kaupunkien tonttikantaa ja Technopolis toteuttaa teknologiakeskuksia kasvukeskuksiin.

• Trainers House: Fantastista unelmapuhetta, vaikka tulosta ei tulekaan. Tunnettuja yrittäjävetoisia pikkuyrityksiä mausteeksi salkkuun, jotta voi sanoa olevansa yrittäjän asialla.


SDP


• Valintakriteeri: Vahvoja valtioyhtiöitä ja valtiovetoisia vientiyhtiöitä

• Fortum: Valtion enemmistöomistama osinkokone, joka täyttää tarpeen tullen sopivasti valtion budjettia. Energiapolitiikka on sekä sisäpolitiikkaa että ulkopolitiikkaa.

• Outokumpu, SSAB, Stora Enso: Valtion vahvassa omistuksessa olevaa suomalaista perusteollisuutta. Vahvat liitot vaikuttamassa ja turvaamassa työntekijöiden asemaa.

• Finnair: Valtiolla yhä määräysvalta, tarjoaa vientiyrityksille reittejä maailmalle ja vaikutusvaltainen ammattiyhdistysliike, joka saa halutessaan Suomen seisahtumaan.

• Valmet ja Metso: Vientiyrityksiä, joissa valtio mukana omistamassa. Tuovat tärkeitä vientituloja Suomeen, kunhan vain yrityksillä olisi uusia, kiinnostavia tuotteita.


Vihreät


• Valintakriteeri: Ilmastoneutraaleita ja eettisiä luomu cleantech-yrityksiä

• Cleantech Finland: Joukko pieniä maailmanparantamiseen uskovia cleantech-lupauksia.

• Outotec ja Pöyry: Outotecin toimitusjohtaja Korhonen on cleantechin paras puolestapuhuja. Harmi vain, että valtaosa liiketoiminnasta on kaivosteollisuutta. Pöyry tekee pääosin hyviä projekteja, kunhan vain toimisi vastuullisesti myös maailmalla (Mekong).

• Ekokem ja Lassila & Tikanoja: Jätteenkäsittely on nykyään kiertotaloutta, cleantechia ja resurssiviisautta. Se säästää luonnonvaroja.

• Saga Fursin lyhyeksimyynti: Täysi toimintakielto turkistoimialalle, koska se on epäeettistä.


Vasemmistoliitto


• Valintakriteeri: Pörssi on pahasta, valtiollistetaan yritystoiminta

• Valtiolainoja: Lisää velkarahaa Suomelle ja solidaarisuuden nimissä enemmän elvytysvippiä myös Kreikalle.

• Pihlajalinnan lyhyeksimyynti: Suljetaan SOTE yksityisiltä yrityksiltä.


RKP


• Valintakriteeri: Kieli ruotsi ja suomenruotsalaiset kaverit hallituksessa

• Stockmann: Säätiöomistus, ruotsin kieli hallinnossa ja arvokas brändi. Älkää hallitusta syyttäkö, vaikka liiketoiminta on sukeltanut. Koskahan saamme taas osinkoa?

• Fiskars: Perinne, perinne ja perinne. Ruotsin kieli hallinnossa ja arvokas brändiyhtiö. Omistajajoukolla saa aikaiseksi ainakin hauskat rapujuhlat.

• Saga Furs: Turkistarhat sijaitsevat ruotsinkielisellä rannikolla. Ja turkikset ovat tyylikkäitä.


Kristillisdemokraatit


• Valintakriteeri: Pörssissä on paljon paheita, joista on päästävä eroon

• Olvin lyhyeksimyynti: Onneksi sentään Altia ei ole pörssissä! Laimennetaan keskiolut ykkösolueksi.

• Restamaxin lyhyeksimyynti: Suljetaan anniskeluravintolat Suomessa.

• Viking Linen lyhyeksimyynti: Lopetetaan viinan taxfree myynti laivoilla.



PS: Jotta vältetään väärinkäsitykset, kyseessä ei ole sijoitussuositus ja tekstin tyylilaji on huumori.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Paljastuksia analyytikolta
Seuraava
Seminaarikommentit Briteistä