Italian valtionvelka – ketä kiinnostaa?

26.10.2018

Italia jatkaa otsikoissa ja on hyödyllistä jäsentää tilannetta. Yksi vaikeimmin hahmotettavista asioita on valtionvelka ja sen merkitys. Valtionvelalla on erityisiä ominaisuuksia osana taloutta ja sijoitusmarkkinoita. Lisäksi yhden velka on toisen omaisuutta. Kuka sitten oikeasti on kiinnostunut Italian valtion velasta?

Italialaiset, 65 % 

Italialaiset velkojat hyötyvät maksetuista koroista, jotka ovat pois valtion päivittäisistä menoista. 

20 %. Tämä osuus pitää sisällään EKP:n omistukset, jotka on ostettu Italian keskuspankin taseeseen. Tässä erityistapauksessa Italian valtio maksaa Italian valtiolle korkoa lainasta. Tämä on yksi länsimaisen talousjärjestelmän hienouksia, jota voi olla maalaisjärjellä vaikea ymmärtää. EKP on myös tällä hetkellä ainoa netto-ostaja italialaiselle valtionvelalle.

40 %. Kotimaisia velkojia ovat myös italialaiset rahoituslaitokset, joista suurin osa on pankkeja. Näiden osuus velkojista on kaksi viidennestä. Pankit hyötyvät Italian valtionvelkojen maksetuista koroista. Oleellisin syy omistuksiin ei kuitenkaan ole pelkkä pankkien ahneus, vaan valtioiden asettama vakavaraisuussääntely. Tämän johdosta valtionvelkaa tarvitaan pankkien välisen lainauksen vakuudeksi, likviditeettipuskurin varmistamiseksi ja vakavaraisuussyistä. Tämä on toinen talousjärjestelmän hienouksista ja valtioiden ylivelkaantumisen mahdollistaja. 

5 %. Viimeinen, pienehkö kotimainen velkojaryhmä ovat kotitaloudet. Valtionvelka on etenkin historiassa ollut hyvä ja turvallinen paikka pitää säästöjään. Sillä voi vaikka maksaa kouluruokailua, jos siitä on leikattu valtion ylivelkaantumisen vuoksi.

Muut, 35 %

Ulkomaisille velkojille jääkin sitten ”kohtuuvähäinen” 800 miljardin euron potti omistettavaksi. Tämä potti on suurelta osin isoilla instituutiosijoittajilla. Näihin kuuluvat erityisesti eläkeyhtiöt, vakuutusyhtiöt, pankit ja pienessä määrin sijoitusrahastot. Näistä kolmella ensimmäisellä on vakavaraisuussääntelyn luoma tarve omistaa valtionvelkaa ja Italian valtionvelasta on saanut edes pientä positiivista korkoa. Painot ovat keskimäärin pieniä, joten luottoriskinä pelkällä Italialla ei ole isoa merkitystä.

Kumpi määrää budjettineuvotteluissa, Italia vai EU?

Nykyvelkojista suoraan neuvottelun Italian budjettialijäämän suuruudesta osallistuu vain EU, jonka velkojan intressi on EKP:n kautta. Tässä tilanteessa kättä lyövät velkojan intressi ja suuren eurooppalaisen projektin poliittinen intressi.

Isoin merkitys on kuitenkin epäsuorilla osallistujilla eli velkojilla, jotka voivat pötkiä pakoon ilman pelkoa Italian valtion kostotoimista. Nämä, eli ulkomaiset velkojat määrittävät tällä hetkellä pitkälti Italian korkotason. Ehkä hyvä niin, koska näillä tahoilla on mahdollisuus olla objektiivinen ja velvoite hoitaa omistajien rahoja siten, että ne sijoitetaan sinne, josta riskistä saa riittävän korvauksen. Tämä luo isoimman paineen, ja se on siinä määrin suuri, että tilanteeseen on lupa odottaa ratkaisua.

Pitääkö olla huolissaan?

Aina on hyvä olla huolissaan, se on nykyään yksi menestyneimmistä suomalaisista vientituotteista. Mutta tällä hetkellä eletään vielä tilanteessa, jossa nykyneuvottelut katsotaan Italia-kohtaiseksi ongelmaksi ja erotuomarina toimivat markkinatalouden mukaan toimivat omistajat ja erityisesti näiden edustajat. Ennen kuin ratkaisu tämän kertaiseen mittelöön saadaan, voidaan nähdä jopa sitä, että huoli leviää hetkeksi laajemmalti euroalueelle. Siitä eteenpäin meneminen onkin sitten erittäin epätodennäköistä tällä kertaa. 

Rahattomalla on aina huono neuvotteluasema. Vaihtoehto sovulle on Kreikan malli, jossa valtiontalous on otettu käytännössä ulkopuoliseen valvontaan tai ero eurooppalaisesta projektista, josta esimerkki on Brexit. Markkinoilla ja neuvotteluosapuolilla on kokemusta kummastakin lähestymistavasta jo viime vuosilta. Kumpikaan ei johtanut EU-tason katastrofiin, jota pelättiin. Sen sijaan ne johtivat riitapukarin liikkumavaran merkittävään pienenemiseen ja/tai päätösvallan menettämiseen. 

Ehkä se on sittenkin kivempaa riidellä rahasta niiden perheenjäsenten kanssa, jotka saa neuvottelupöytään kuin luopua kokonaan mahdollisuudesta tuulettaa omaa itse aiheutettua pahaa oloa.