30.04.2020
Koronan aiheuttama maailmantalouden äkkipysähdys on saanut valtiot käynnistämään ennennäkemättömällä vauhdilla mittavia yritystukiohjelmia. Suomen tähänastinen 15 miljardin tukipaketti on kooltaan noin kuusi prosenttia BKT:stä - samaa kokoluokkaa Ruotsin ja Norjan pakettien kanssa. Suomen mittakaavassa koronatuet eivät ole kuitenkaan ainutkertaisen suuria, olihan pelkästään 1990-luvun pankkituki noin 15 prosenttia kriisiä edeltäneestä BKT:sta. Kriisin jälkeen alkaa talouden jälleenrakennus. Myös sitä varten on valtion syytä pitää paukkuja varastossa.
Monet yrittäjät ja elinkeinoelämän etujärjestöt ovat vaatineet Suomen koronatukien painopisteen siirtämistä lainoista ja takauksista suoriin tukiin. Niillä sektoreilla, joilla liiketoiminta on pysähtynyt valtiollisin toimin, esimerkiksi matkailu- ja ravintolapalveluissa, suorat kertaluonteiset vahingonkorvaustyyppiset tuet voivatkin olla perusteltuja. Muussa tapauksessa tuki olisi järkevää myöntää valtion lainana tai takauksena.
Korona ei ole kenenkään syy, vaan sen suhteen me kaikki olemme samassa veneessä. Kriisin laskua ei voida osoittaa kenellekään, vaan se lankeaa lopulta nykyisten ja tulevien veronmaksajien maksettaviksi. Yrityksille jaettu ilmainenkin raha tulee takaisin maksettavaksi, mutta sen maksajia eivät ole saajat vaan kaikki yritykset ja ihmiset korkeampien verojen ja maksujen muodossa.
Koronakriisiä on edeltänyt yhdentoista vuoden alijäämäinen jakso julkisessa taloudessa ja julkinen velka on finanssikriisin jäljiltä edelleen noin 60 prosenttia BKT:sta. Jos kriisi tulee yhtä kalliiksi kuin 1990-luvun lama, valtion velka nousee yli 100 prosenttiin BKT:stä. Siksi suorien tukien sijasta on järkevää hyödyntää valtion tasetta lainojen ja takausten kanavointiin yrityksille, koska niistä lähes kaikki odotusarvoisesti aikanaan maksetaan takaisin valtion vastuita pienentäen.
Valtion pitäisi kuitenkin kriisirahoituksessaan olla valmis ottamaan korkeampaa yritysriskiä kuin mihin luottolaitokset tai yksityiset sijoittajat kykenevät. Lainojen ja takausten lisäksi tarvitaan myös omaa pääomaa.
Suomen Yrittäjien yrittäjägallupin mukaan koronan myötä yli 60 prosentilla yrityksistä myynti on laskenut ja jopa puolet kokee tarvitsevansa valtion tukea. Kiitos verojärjestelmämme, yritysten omavaraisuus on onneksi keskimäärin hyvällä tasolla. PK-yritysten omavaraisuusaste oli Tilastokeskuksen mukaan 2018 noin 43 prosenttia. Koska PK-yritysten nettotulokset ovat keskimäärin vain 4,4 prosenttia liikevaihdosta, voi jo yksikin tappiollinen vuosi tehdä yhtiön omiin pääomiin ison loven.
Teollisuussijoituksen keskisuurille yrityksille tarkoitetun 150 miljoonan euron vakautusohjelman lisäksi valtion tukipakettiin ei sisälly oman pääoman ehtoisia instrumentteja. Teollisuussijoituksen vakautusohjelmasta kolme neljäsosaa käytettiin kahdessa viikossa. Tämä kertoo yritysten kasvaneesta oman pääoman vahvistamistarpeesta.
Moniin olemassa oleviin pankkien lainasopimuksiin sisältyy omavaraisuuden vähimmäisvaatimusta koskevia niin sanottuja kovenantteja. Tyypillisesti kovenatit edellyttävät 25-40% omavaraisuusastetta. Yhtiön omavaraisuuden laskiessa alle kovenanttirajojen yrityksen rahoituksen hinta nousee ja ääritapauksessa se voi johtaa lainojen irtisanomisiin. Uuden rahoituksen saanti voi myös estyä, jos yhtiön omavaraisuusaste ei ole riittävä, vaikka yhtiö muuten olisi kannattava.
Teollisuussijoituksen vakautusohjelmaa olisikin kasvatettava ja sen rinnalle olisi luotava kaikenkokoisille, myös pienemmille yrityksille sopiva omavaraisuutta vahvistava oman pääoman ehtoinen instrumentti käytännössä pääomalaina. Valtion pääomalainan tulisi olla riittävän pitkä, esimerkiksi 5 vuotta ja se saisi olla takaisin maksettavissa vain yhtiön vapaista omista pääomista. Vastineeksi yritykseltä voisi edellyttää osingonjakokieltoa, kunnes laina on maksettu takaisin. Koska kyse olisi valtion suorasta lainasta, korko pitäisi voida painaa valtiontukisääntöjen sallimaan minimiin.
Akuutin kriisin vaiheessa korostuu likviditeetin vahvistamisen merkitys. Mutta kun siirrytään jälleenrakennusvaiheeseen, tarvitaan pääomalainan kaltaisia tuki-instrumentteja, jolla likviditeetin lisäksi palautetaan yrityksen kyky luoda kasvua parantamalla yhtiön pankkirahoituskelpoisuutta ja laskemalla samalla investointien tuottovaatimusta.
1990-luvun lamassa 15 prosenttia yrityksistä meni nurin tai lopetti toimintansa. Silloin Nokia alihankkijoineen veti Suomen lamasta ja suurtyöttömyydestä. 2000-luvun Nokia ovat olleet pienet ja keskisuuret yritykset. Koko työvoiman nettolisäys, 150.000 uutta työpaikkaa, on syntynyt tällä vuosituhannella alle 250 henkeä työllistävissä yrityksissä. Keskimäärin yksi PK-yritys työllistää noin 3 henkeä, mutta kun yrityksiä on yli 270000, kyse on puolesta kaikista yksityisen sektorin työpaikoista. Näitä työpaikkoja meillä ei ole varaa menettää.