09.10.2014

ALHAINEN INFLAATIO ON MERKKI EKP:N EPÄONNISTUMISESTA

EKP paljon vartijana, rohkeutta ja onnea euron heikkenemiseen!


Euroopan Keskuspankin (EKP) tärkein tehtävä on ylläpitää euron ostovoimaa ja siten hintavakautta euroalueella. Tässä EKP ei ole onnistunut. Kuluttajahintojen alhainen nousuvauhti (viime vuoden syyskuusta syyskuuhun) 0,3 % tarkoittaa EKP:n tavoitteiden lipumista yhä kauemmas ja itse asiassa deflaation kolkutusta ovella. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi varoittikin syyskuun lopussa, että viimeisimmät tilastot ”eivät anna viitteitä siitä, että jyrkkä lasku euroalueen taloudellisessa aktiviteetissä olisi pysähtynyt”.


Työttömyys on noussut kaikissa merkittävissä euroalueen maissa ja investoinnit ovat juuttuneet alkumetreilleen. Talouskasvu on kaukainen unelma. Olemme tulleet jälleen tilanteeseen, jossa kriisin mahdollisuus Euroopassa on kasvanut. Inflaation pelko on hallinnut EKP:n toimia liian pitkään. Talouden kuva olisi vaatinut toisenlaisia lääkkeitä ja EKP on ollut toimissaan varovainen ja enemmän reagoinut tapahtuneisiin asioihin. Aikaa on tuhlattu liian paljon. Keskuspankki ei voi väistellä omia vastuitaan sillä perusteella, että poliitikot eivät tee omaa työtään.


Nyt EKP on ilmoittanut, että sekin aloittaa arvopapereiden osto-ohjelman Yhdysvaltojen ja Britannian talouksien piristymisen esimerkkien voimalla ja samalla EKP pyrkii piristämään euroalueen taloutta tarjoamalla pankeille edullisia lainoja. "Liian myöhään", kommentoivat useat asiantuntijat. EKP:n on oltava näinä aikoina rohkea liikkeissään ja voi olla, että arvopapereiden osto-ohjelma on vasta alkua suuremmille toimenpiteille esimerkiksi valtiolainojen osto-ohjelmalle (QE= Quantitative Easing). Tämä jää nähtäväksi. Hyvä uutinen tässä kurjuudessa kuitenkin on, että tästä kaikesta seuraa euron ulkoisen arvon heikkeneminen muihin valuuttoihin nähden ja tätä kautta euroalue saa hintakilpailuetua maailman markkinoilla. Tämä valuuttaliike voi saada euroalueen pitkään odotetulle kasvun polulle.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Koroilla on vaikutus kaikkiin sijoituspäätöksiin
Seuraava
Sijoitusvuosi 2014 oli lopulta Arvo Reinille hyvä – miltä näyttää 2015?