01.03.2019

Miikka Kuusi

Miikka Kuusi

Head of Trading desk, Investment Desk, Arvopaperinvälitys
Sijoitustoiminta - Markets
Helsinki
+358 46 714 7153

Viimeisimmät Kiinan ja Japanin PMI-luvut hieman odotuksia parempia.
EuroStoxx 50 korkeimmilla tasoillaan puoleen vuoteen.
Kudlow kertoi Yhdysvaltojen ja Kiinan olevan lähellä historiallista sopimusta.

 
Hugon sanoin – viimeistä viedään! Tulevasta maanantaista lähtien emme enää julkaise Päivän Polttavia. Kiitos yhteisestä matkasta tähän saakka. Saat jatkossa maanantaisin viikkokatsauksemme Ajan hermolla –uutiskirjeessä. 

Kommunikoimme jatkossa sijoitusnäkemystämme vuosi-, kvartaali- ja viikkokatsauksissa. Vuosikatsauksessa keskitymme pitkän aikavälin sijoitusnäkemykseemme, kvartaalikatsauksessa päivitämme sitä vuosineljänneksittäin ja viikkokatsauksessa kerromme markkinoiden tärkeimmät puheenaiheet ja niiden vaikutukset. 

Eilen Euroopan ja Yhdysvaltojen pörssit kehittyivät vailla selkeää suuntaa merkittävien ajureiden puuttuessa. Euroopassa pörssit olivat pienellä plussalla ja samalla EuroStoxx 50 (eilen +0,5 %) sulkeutui ylimmiille tasoilleen sitten viime vuoden lokakuun. Yhdysvalloissa markkina oli hieman alas (S&P500 -0,4 %) vaikka viimeisimmät kauppasotauutiset olivat positiivissävytteiset. Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja Larry Kudlow sanoi maiden olevan lähellä historiallista sopimusta kun taas valtionvarainministeri Mnuchin kertoi 150-sivuisesta sopimusluonnoksesta. 

Kiinasta julkaistu teollisuuden Caixin-ostopäällikköindeksi jäi kolmatta kuukautta peräkkäin alle 50 tason (muistutuksena, että yli 50 tasot kertovat kasvusta, alle 50 tasot laskustas), mutta PMI-luvut silti yllättivät positiivisesti joka tuki osakemarkkinaa Aasiassa. Myös Japanin helmikuun ostopäällikköindeksit olivat hieman odotuksia paremmat. Kiinan pörssejä (Shanghai +1,8 %) on tukenut myös uutinen, jonka mukaan MSCI nostaa Kiinalaisosakkeiden osuutta indekseissään. 

Positiivista uutista saatiin myös Yhdysvaltojen talousdatasta josta saatiin viimeisimmät BKT-luvut sekä Chicagon ostopäällikköindeksit. USA:n BKT-kasvu neljännellä kvartaalilla oli 2,6 % kun taas Chicagon ostopäällikköindeksi oli ylimmillään sitten joulukuun 2017. Tarkemmin tarkasteltuna molemmat lukemat kertoivat hyvästä kotimaisesta kysynnästä. 

Tänään kalenterissa inflaatiolukuja Euroopasta, mutta merkittävimmät luvut julkaistaan rapakon takana joossa katseet ovat teollisuuden ISM-indeksissä. Viime aikojen heikkojen teollisuusdatalukujen jälkeen sijoittajia kiinnostaa lisäväri teollisuuden näkymiin. 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Geopoliittiset riskit markkinoiden huolena