02.05.2016

  • Kiinan ostopäällikköindeksit viikonlopulta
  • Jeni jatkaa vahvana
  • Jenkkikuluttajan epäröinnistä kirjoittelua


Viime viikko päättyi varsin negatiivisissa tunnelmissa. Myyntiaalto osui nimenomaan eurooppalaisiin osakkeisiin. Jenkkiosakkeet ottivat rauhallisemmin ja koroissa riskilisät pitivät pintansa peräti erinomaisesti. Jeni on jälleen vahvistunut ja nyt mennään jo puolentoista vuoden huipuissa. Japanilaiset osakkeet tunsivat vahvan valuutan nahoissaan – Nikkei laski tänään aamuyöllä yli 3 %.

Emme ole osakkeiden perjantaisesta laskusta huolissamme. Takana on jo pitkähkö ralli helmikuun puolenvälin pohjista. Toisaalta perjantain tutina ei näkynyt korkomarkkinoilla oikeastaan mitenkään.

Euroalueen Q1 BKT luvut perjantaina olivat odotuksia vahvemmat, mutta ne eivät riittäneet tunnelmien kääntämiseen. Inflaation uusi valahtaminen heittää hiekkaa rattaisiin.

Yhdysvalloissa yksityinen kulutus jäi maaliskuussa hieman odotuksista, mutta toisaalta helmikuun lukuja korjattiin ylöspäin. Tulot ovat kasvussa, mutta se näyttää edelleen menevän säästämiseen kulutuksen kustannuksella.

Tuorein makropläjäys tulee viikonlopulta Kiinasta, kun maan huhtikuun ostopäällikköindeksit, jotka laskivat maaliskuusta aavistuksen. Edelleen ollaan kasvua indikoivalla tasolla, mutta ottaen huomioon maan elvytystoimet voisi se rivakampaakin olla.

Italiassa pankkien pääomittaminen jatkui Banca Popolare di Vicenzan annilla, joka ei kuitenkaan sijoittajille oikein maistunut. Vääntö jatkuu ja italopankkeihin sijoittavalla riskit ovat korkeat.

Tällä viikolla saadaan kaksi tärkeää makrotilastoa Yhdysvalloista: tänään ISM-indeksit (teollisuuden luottamus) klo 17:00 ja perjantaina tuoreet viralliset työmarkkinatilastot. 124 yhtiötä S&P 500 indeksistä raportoivat Q1 tuloksensa tällä viikolla. Moonet eurooppalaiset pankit raportoivat tällä viikolla ja niiden merkitys tulee olemaan suuri.

Euroopan osakemarkkinat avasivat uuteen viikkoon perjantaina close-tasoilta.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Euroalueen inflaatio on edelleen tahmeaa
Seuraava
Jenkkiteollisuuden momentissa on kohta toivomisen varaa