16.10.2017

Miikka Kuusi

Miikka Kuusi

Head of Trading desk, Investment Desk, Arvopaperinvälitys
Sijoitustoiminta - Markets
Helsinki
+358 46 714 7153
  • USA:n inflaatiodata edelleen maltillista
  • Öljyn hinta nousussa Irakin tilanteen seurauksena 
  • Tuloskausi myös Suomessa käyntiin tällä viikolla

Osakemarkinoilla viikko päätyi rauhallisissa tunnelmissa nollan tuntumassa. S&P500 nousi 0,1 % 2553 pisteeseen parin pisteen päähän ennätyksestään. Yhdysvalloissa pankkisektori on avannut tuloskauden ja tulokset ovat ylittäneet ennusteet, mutta kurssireaktiot ovat olleet vaihtelevia. Euroopassa Euro Stoxx 50 jäi yhden indeksipisteen verran miinukselle eli sulkeutui käytännössä nollille (-0,03 %). Aasian kaupankäynnissä viikko on alkanut positiivisissa tunnelmissa Hang Sengin ollessa ylös 0,8 % ja Nikkein ollessa 0,5 % ylös.

Perjantaina Yhdysvalloista julkaistut inflaatiolukemat olivat pieni pettymys, mutta ne eivät aiheuttaneet liikkeitä markkinoilla osuessaan lähelle odotuksia. Pohjahintojen inflaatio pysyi 1,7 %:ssa, kun markkinoilla odotettiin nousseen 1,8 %:aan. Muista luvuista vähittäismyynti ja Michigan –kuluttajaluottamusindeksi olivat kuitenkin kokonaisuutena odotettua vahvempia. Jälkimmäinen nousi korkeimmalle tasolleen sitten 2004. 

Raakaöljyn hinta on nousussa Irakin ja Kurdistanin tilanteen kärjistyttyä. WTI- laadun hinta on tänä aamuna ollut 51,9 dollarissa ja Brent treidaa puolestaan 57,8 dollarin tasolla. Valuuttamarkkinoilla taala on viikon aluksi vahvistunut hieman euroon nähden (0,4 %) ja EURUSD lukema on nyt 1,1785.

Talousviikon merkittävimpiin tapahtumiin kuuluu keskiviikkona alkava Kiinan puolekokous, jonka yhteydessä keskushallinnon odotetaan kertovan maan talouslinjauksista lisätietoja. Talouslukujen osalta huomenna julkaistaan Saksasta ZEW-indeksi ja myöhemmin iltapäivällä Yhdysvaltojen teollisuustuotanto, keskiviikkona Britannian työllisyysraportti ja torstaina Kiinan teollisuustuotanto. Brexit –neuvotteluihin yritetään puhaltaa tulta uudelleen tänään, kun Ison-Britannian pääministeri Theresa May tapaa Jean-Claude Junckerin ja EU:n pääneuvottelja Michel Barnierin. Suomen tuloskausi  potkaistaan liikkeelle huomenna, kun Ponsse julkistaa tuloksensa. 
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Yhdysvaltojen tuloskausi liikkeelle vahvoilla pankkituloksilla
Seuraava
Espanjan kasvuennusteita leikattiin
Miikka Kuusi