12.10.2016

  • Alcoan heikolta Q3:lta alkutahdit tuloskaudelle
  • Ericssonilta pahan näköinen tulosvaroitus
  • Paine punnassa saattaa hieman hellittää

Melko uutisköyhää tyhjän pyörittelyä eilen markkinoilla. Uutinen on oikeastaan jenkkiosakkeiden reilun prosentin lasku, jonka syitä on haettu lähinnä Fedin koronnoston todennäköisyyden noususta ja Alcoan heikosta tuloksesta. Makrossa toki eilen julkaistu NFIB pienyritysten luottamusindeksi jäi odotettua huterammaksi. Todennäköisesti presidentinvaalit hieman vaikuttivat tähän. Saksassa sijoittajien fiiliksiä mittaava ZEW-indeksi vahvistui lokakuussa odotettua enemmän.

Fedin joulukuun kokouksen noston todennäköisyys nousi jo 70 prosenttiin. Alumiiniyhtiö Alcoa aloitti Q3-tuloskauden raportoimalla odotuksia heikomman tuloksen ja kommentit jatkostakin olivat mollivoittoisia. Osake laski peräti -11,4 %. Johtopäätöksiä ei yhden firman perusteella voi tehdä, mutta lienee sanomattakin selvää että tuloksilta tullaan vaatimaan paljon. Ultrakevyen rahapolitiikan tuen varaan osakkeiden nousua laskee yhä harvempi.

Briteissä pääministeri May hyväksyi Brexit-suunnitelmista äänestettävän maan parlamentissa. Hyvä uutinen siinä suhteessa, että tämä tullee hieman nostamaan odotuksia saarivaltion mahdollisuuksista erota EU:sta mahdollisimman sopuisasti. Punnan lasku todennäköisesti hieman ainakin loiventuu. 10-vuotisen valtionlainan korko jopa pitkästä aikaa laski.

Tuloksista puheenollen: Ericsson antoi juuri tulosvaroituksen. Q3 tulee jäämään odotuksista selvästi. Liikevoittotasolla jopa 15 %. Nokialla on hieman erilainen tuoteportfolio kuin Ericssonilla, mutta yhtä kaikki matkapuhelinverkkojen kysynnän laskun jyrkentyminen on negatiivinen indikaatio myös Nokialle, vaikkei yhtiö ole markkinan kasvun varaan laskenutkaan, ja on jopa ohjannut Q-o-Q kasvua Q3:lle. Nokia tulee laskemaan tänään.

Taaleri Sijoitusideoiden tanskalainen koruvalmistaja Pandora ilmoitti solmineensa jakelusopimuksen Alibaban kanssa myynnistä kiinalaisille kuluttajille Tmall.com palvelun kautta. Erittäin positiivista Pandoralle.

Tänään kalenterista löytyy euroalueen elokuun teollisuustuotanto ja Yhdysvalloista JOLTS-työllisyysraportti. Fediltä äänessä George ja Dudley, EKP:lta Mersche ja Coeure. Ei mitään järisyttävää siis. Osakkeet avaavat eilisille tasoille.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Korkojen ja öljyn nousu jatkui
Seuraava
Kiinan vienti takkuaa pahasti