13.04.2016

  • Markkinat ostomoodissa
  • Italian pankit eivät osaa päättää suuntaa
  • Nousupäivä tulossa


Markkinoilla nähtiin eilen varsin vakaa päivä ja kurssit pääsääntöisesti nousivat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Nousevat öljyn hinta jatkoi veturina. Spekuloinnit tuotannon jäädyttämisestä Saudi-Arabian ja Venäjän osalta nostivat öljyä. S&P 500 energiasektorin osakkeet nousivat peräti 2,8 %.

Brasiliassa osakkeet jatkoivat reippaassa nousussa kun presidentti Rousseffin asema käy yhä tukalammaksi, ja toiveet uudesta hallinnosta käyvät yhä realistisemmiksi.

Poikkeus hyvään sentimenttiin nähtiin, kun hetkellisesti jo helpotusralliin intoutuneet italialaiset pankkiosakkeet antoivat kuitenkin uudelleen periksi. Tämä kertoo siitä, että ongelmat ovat vielä kaukana lopullisesta ratkaisusta. Pelot yhteensä noin 360 miljardin ongelmaluotosta ja negatiivisten korkojen aiheuttamat kysymysmerkit pankkien tuloksentekokykyyn ovat suurimmat syyt epävarmuuteen tulevasta.

Fedin johtajista Lacker piti eilen puheenvuoron ja viesti oli häneltä odotettu, eli korkojen nostoja puolustava. Lacker perusteli näkemyksiään kohenevilla inflaatio- ja talouskasvunäkymillä.

Raaka-aineiden hyvä momentti on saanut markkinat selvästi plussalle Aasiassa tänään ja myös Euroopan avaus tullaan näkemään selvästi yli prosentin plussalla.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Italiaan roskapankki
Seuraava
Hetkellistä hurmoshenkeä