24.01.2017

  • Yhdysvallat irtoaa Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimuksesta
  • Dollari heikentyy, osakkeet odottelevassa moodissa
  • Euroalueen PMI:t päivän tärkein data

Trump haluaa Yhdysvallat irti ”Trans-Pacific Partnershipista” (TPP), eli Tyynenmeren alueen 11 maan välisestä vapaakauppasopimuksesta. Heti kärkeen uudelta presidentiltä siis protektionistista konkretiaa. Kritiikiltä ei ole vältytty – monien mukaan tämä avaa Kiinalle ovia ja on lopulta Yhdysvaltojen ja yhdysvaltalaisten työläisten etua vastaan. Muitakin vapaakauppasopimuksia tullaan todennäköisesti näkemään Trumpin tulilinjalla.

Onkin mielenkiintoista, että brittien pääministeri May vetää linjaansa täysin eri suuntaan kuin Trump, eli kohti avointa ja globaalia kaupankäyntiä. Toki Iso-Britannian mahdollisuuksia vapaakauppaan, varsinkin EU:n kanssa, sopii vielä epäillä.

Iso-Britanniasta saadaan tänään Brexitiin uutta valaistusta, kun maan korkein oikeus päättää pitääkö hallituksen käyttää ns. Artikla 50 (lue: eroprosessin käynnistäminen) parlamentin äänestyksen kautta vai saako se tehdä sen autonomisesti.

Talousluvuissa eilen vain euroalueen kuluttajaluottamus, joka hitusen parani. Muuta huomioitavaa: Ranskan vaalit lähestyvät ja äärioikeiston Le Pen nostaa kannatustaan. Moni sanoisi tähän, että ei tule yllätyksenä. Niin sanoimme mekin joulukuussa. Jokerikorttina nousua tekee myös entinen valtionvarainministeri ja investointipankkiiri Emmanuel Macron.

Markkinoilla dollari heikkeni, kun valtionvarainministeri Mnuchin otti hieman takaisin kommenttejaan vahvan dollarin hyödyistä. Dollari on nyt heikoimmillaan lähes kahteen kuukauteen. Euroalueen korot tästä eilen ylös.

Osakemarkkinat edelleen vailla yhtenäistä suuntaa. Joulukuun rallin jälkeen kurssit ovat länsimarkkinoilla jo lähes silmiinpistävässä sivuttaisliikkeessä. Yliostetut tasot ovat toki purkautuneet, mutta tunnelma on odottava ja varovainen.

Tänään kalenterissa euroalueen PMI-luvut (teollisuus, palvelualat, komposiitti) tammikuulta ja Yhdysvalloista teollisuuden PMI:t. Jenkeistä myös asuntojen myynti ja Richmond Fed –indeksi.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
100 päivän periodi alkaa tänään
Seuraava
Vahvat PMI:t käänsivät rahavirtoja bondeista osakkeisiin