12.12.2016

  • Alkaako olla jo hyvä hetki myydä öljyn nousuun tukeutuvia sijoituksia?
  • Italian pankeilla alkaa olla kohta kiire
  • Fedin kokous keskiviikkona – Yellenin kommentit tärkeät

Viime viikko päättyi tutuissa tunnelmissa, eli S&P 500 -indeksi saavutti uudet kaikkien aikojen huiput. Jenkkiosakkeet nousivat viikkotasolla reilut 3 % ja nyt nähtiin jo viides nousuviikko putkeen. Trumpin suunnitelmat laskea yritysveroa tuntuvasti on suurin osakkeiden nousua ajava syy. Republikaanien enemmistön vallitessa läpimenon voidaan sanoa olevan erittäin todennäköinen.

Opecin ulkopuoliset öljyntuottajat (tärkeimpänä Venäjä) ilmoittivat viikonlopun aikana liittyvänsä leikkaustalkoisiin ja tämä johti siihen, että Saudi-Arabia lupasi tarvittaessa leikata omaa tuotantoaan jopa enemmän kuin mitä viimeksi sovittu sopimus edellyttää. Öljyn hinta on tänään heti aamusta voimakassa nousussa: Brent reilut 56 dollaria ja WTI hieman yli 54 dollaria. Mitä ylemmäs öljyn hinta nousee, sitä laajemmalti eri tuottajien toiminta muuttuu kannattavaksi.

Muistetaan kaiken tämän keskellä myös se, että leikkaussuunnitelmat ovat edelleen nimensä mukaisesti vasta suunnitelmia.

Italiassa tilanne on se, että valtion pääomaruisketta pankeille odotellaan. EKP sanoi Monte dei Paschille, että jatkoaikaa ei tipu. Valtiolla on kyllä varaa pankit pelastaa. Pankkien kaatumiseen ei ole varaa. Näiden faktojen perusteella voi arvailla miten mahtaa käydä. Sijoittajille hyviä vaihtoehtoja on jäljellä kovin vähän. Toki yksityisen pääomituksen eteen edelleen töitä tehdään varmasti yötä päivää.

Tällä viikolla Fedin kokous keskiviikkona. Koron nosto on markkinahinnoittelun mukaan jo varma. Se mitä odotetaan, on kommentit tulevista nostoista. Jotain hajontaa saatetaan nähdä jäsenistön yksittäisissä korkopolkuennusteissa. Trumpin valinnan vaikutus testataan nyt ensimmäistä kertaa. Tällä hetkellä ensi vuodelle hinnoitellaan noin kahta nostoa. Jenkkien kymppivuotinen on noussut jo 2,5 prosenttiin. Aika etukenossa talousnäkymistä saa Yellen keskiviikkona olla, että uusi rykäisy ylöspäin nähtäisiin.

Talousdataa saadaan myös alkaneella viikolla runsaasti – tässä tärkeimmät: Yhdysvalloista julkaistaan tiistaina vähittäiskaupan ja teollisuustuotannon tilastoja ja torstaina inflaatioluvut. Torstaina myös euroalueen tuoreet ostopäällikköindeksit, jotka ennakoivat talouskasvun kehitystä.

Tänään kalenterista ei löydy merkittäviä makrotason tapahtumia. Taaleri Sijoitusideoiden Nordea järjestää sijoittajapäivän. Markkinat etsivät uutta tasapainotilaa pääasiassa nousseen öljyn hinnan perusteella.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Draghi hoiti hommansa tyylikkäästi
Seuraava
Trumpilta villi kortti ulkoministeriksi?