20.03.2018

  • Facebookin osake laski jyrkästi
  • EU-komissio väläytti lisäveroa suurille teknologiayhtiöille
  • Brexit-neuvotteluista positiivinen ”välirauha”

Eilen saatiin konkreettinen muistutus siitä, että markkinaympäristö on muuttumassa volatiilimpaan suuntaan.

Facebookin osake nimittäin laski lähes 7 % sen jouduttua yksityisyydenloukkauksia koskevan kohun keskiöön. Noin 50 miljoonan käyttäjäprofiilin tietojen on kerrottu joutuneen vääriin käsiin. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 2016 presidentinvaalin yhteyteen ja raporttien mukaan tietovuodosta on hyötynyt Trumpin kampanjaa konsultoinut Cambridge Analytica. Facebookin tarkka rooli tapahtumissa on vielä epäselvä. Kurssilaskun syy on mielestämme vähintäänkin maineriskin realisoituminen, mutta myös mahdollisuus merkittäviinkin sakkoihin on olemassa. Myös lisäsääntelyn mahdollisuutta on ihan aiheellista miettiä tämän kaltaisella menolla.

Lisää vastatuulta teknologiasektorille toi EU-komission ehdotus siitä, että suuret teknologiayhtiöt joutuisivat maksamaan 3 % liikevaihtoveroa toimiessaan EU:n alueella.

Teknologiaosakkeiden huono happi tarttui muuallekin. Markkinat laskivat lähes globaalisti ja S&P 500:n volatiliteetti (VIX) kävi jälleen yli 20 pisteen. Korkomarkkinoillakin nähtiin liikettä, kun riskilisät levenivät ja valtionlainakorot nousivat.

Emme ole nyt nähdyn perusteella peruuttamassa positiivisesta näkemyksestämme teknologiasektoria kohtaan yhtään mihinkään, mutta juuri nyt sektorilla tapahtuu paljon ja seuraamme kehitystä erittäin aktiivisesti.

Oli markkinoiden laskulle muitakin syitä kuin tekno-osakkeet. Trump on huhujen mukaan lanseeraamassa isoja tuontitulleja ja mahdollisesti jopa lobbaamassa euroaluetta puolelleen kauppasotaan Kiinaa vastaan. Mukaan hyppääjille olisi luvassa helpotuksia omiin tulleihin Yhdysvaltoihin.

Positiiviset uutiset tulivat yllättävältä taholta nimittäin Brexit-neuvotteluista. Ehdollinen sopu 21 kuukauden siirtymäajasta (lue: pehmeästä laskusta) saatiin piirrettyä paperille. Siirtymäaika alkaa näillä näkymin 30.3.2019 (kyllä, vuoden päästä), joten ilman turhaa kyynisyyttäkin saattaa olla ihan järkevää varautua vielä muutoksiinkin. Hyvä ja markkinoita rauhoittava uutinen kuitenkin ja selvä indikaatio osapuolten halusta päästä jonkinlaiseen liukumaan lopullisten ehtojen toteutuksessa.

Tänään makrossa euroalueen kuluttajaluottamusindeksi, jonka odotetaan jälleen laskeneen huipputasoistaan, sekä Saksan helmikuun tuottajahinnat. Kaikki muu päivän agendalla on lähinnä taustamelua. Kaikki odottavat huomista Fedin kokousta. Markkinat avasivat Euroopassa pienelle plussalle.
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Venäjän ja länsimaiden välille lisää kitkaa
Seuraava
Fedin Powell hyppää kehiin mielenkiintoisessa tilanteessa