24.04.2017

  • Macron ja Le Pen odotetusti 2. kierrokselle
  • Pankkivetoinen osakeralli viikon alkajaisiksi
  • Italia nousee seuraavaksi teemaksi Euroopan poliittisella kartalla


Sitoutumaton Macron keräsi 23,8 % äänistä ensimmäisellä kierroksella ja saa toiselle kierrokselle vastaehdokkaakseen äärioikeiston Le Penin (21,5 %). Homman nimi on se, että rannalle jääneiden ehdokkaiden kannatus siirtynee lähes täysimääräisesti Macronin taakse ja se taannee hänelle lähes murskavoiton toisella kierroksella.

Macronin todennäköinen presidenttiys on markkinoille erinomainen uutinen ennen kaikkea siksi, että silloin EU-vastainen Le Pen ei tule valituksi. Macron sitoutumattomana ehdokkaana on myös lähtökohtaisesti hyvinkin kykeneväinen toimimaan oikeastaan minkä tahansa parlamenttirakenteen kanssa. Macronin vaaliagendan pääteemat ovat olleet EU-myönteisyys sekä Ranskan talouden kipeästi kaipaamat rakenteelliset uudistukset.

Markkinat reagoivat vaalitulokseen jopa hieman positiivisemmin kuin olisimme odottaneet. Euroopan osakemarkkinat avaavat yli 3 % plussalle. Euro on vahvistunut dollaria vastaan selvästi, vaikka suurin nousupiikki jopa yli 1,09 tason on nyt jo hieman rauhoittunut. Euroalueen korot ovat jyrkässä nousussa.


Macronin todennäköinen presidenttiys on markkinoille erinomainen uutinen ennen kaikkea siksi, että silloin EU-vastainen Le Pen ei tule valituksi.


Aamun jyrkkää nousua osittain selittänee se, että talousdata on ollut erittäin vahvaa ja Ranskan epävarmuus on ikään kuin pidätellyt riskiluokkien nousua. Viimeksi perjantaina Markitin laskemat PMI:t olivat erittäin vahvat etenkin Euroopassa sekä teollisuuden että palvelualojen osalta. Yhdysvalloissa kehitys oli vaatimattomampaa ja kenties ensi merkkejä siitä, että Trumpin poliittisen agendan uskottavuus alkaa näkyä myös numeroissa.

Jos (ja kun) Macron tulee valituksi Ranskan seuraavaksi presidentiksi kannattaa samppanjat kuitenkin vielä hetkeksi jättää jäihin. Italiassa on nimittäin myös ns. ”situazione päällä”, kun ennenaikaiset parlamenttivaalit ovat varsin realistinen skenaario heti kesän jälkeen. Kannatusmittausten kärjessä keikkuu koomikko Peppe Grillon johtama jyrkästi EU-vastainen Viiden Tähden Liike.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Viimeinen pörssipäivä ennen Ranskan vaalien 1. kierrosta
Seuraava
Markkinat saivat sätkyn