29.03.2018

Miikka Kuusi

Miikka Kuusi

Head of Trading desk, Investment Desk, Arvopaperinvälitys
Sijoitustoiminta - Markets
Helsinki
+358 46 714 7153
  • Markkinoilla rauhallista kaupankäyntiä hiljaisessa uutisvirrassa
  • FANG-yhtiöiden myyntipaine jatkui 
  • Hyvää pääsiäistä lukijoille!

Yhdysvalloissa oli eilen rauhallisempi päivä indeksitasolla, kun S&P500 päätyi nollan tuntumaan (-0,29%). Aasian pörsseissä käytiin yöllä kauppaa nollan molemmin puolin, mutta ne päätyivät pääosin lopulta maltilliseen nousuun. Myös Euroopan odotetaan avautuvan pienelle plussalle, mutta pörssipäivästä on näillä näkymin odotettavissa hyvin rauhallinen.

Maailman kymmenestä suurimmasta teknoyhtiöstä koostuva FANG -indeksi oli jälleen paineessa ja laski 2,4%. Yhtiöuutisista tällä kertaa Amazonia painoi huhut siitä, että Trump olisi ottamassa yhtiön verokohtelun hampaisiinsa, kun taas Tesla kertoi, ettei se ole vieläkään onnistunut selvittämään viime viikkoisen onnettomuuden syytä. Yhtiöihin viime päivinä liittyvät uutiset kuulostavat kuitenkin enemmänkin selittelyiltä laskulukemille ja kyseessä voi hyvinkin olla voittojen kotiuttamista tai eräänlaista sektorirotaatiota teknoyhtiöistä muille sektoreille. 

Tänään on viimeinen kaupankäyntipäivä ennen pääsiäistä, joka tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden hengähtää viimeaikaisen hermoilun keskellä. Mikäli sijoitusasiat pyörivät vielä pääsiäisenä mielessä, muistuttaisin, että vaikka volatiliteetti on tullut jäädäkseen, taloudet kasvavat edelleen ja viimeaikainen kurssilasku on tuonut arvostustasoja alas. Joten kunhan hajautus on kunnossa ja salkku vastaa omaa riskiprofiilia, on huomattavasti mukavampaa kohdata loppuvuosi markkinoilla. 
Amerikkalaiset palaavat sorvin ääreen jo maanantaina, mutta Helsingin pörssi ja Päivän Polttavat heräävät henkiin uudelleen vasta tiistaina.

Hyvää pääsiäistä kaikille! 
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Teknologiasektorilta kylmää vettä niskaan
Seuraava
S&P 500 jatkaa tärkeän tukitason testaamista