30.01.2017

  • Trump hämmentää parhaansa mukaan
  • Ranskan Fillonin kannatus laskee
  • Keskiviikkona Fedin kokous

Viikonloppuna on yritetty saada tolkkua presidentti Trumpin uusimmasta peliliikkeestä, eli tarkemmin sanoen selektiivisestä matkustuskiellosta koskien tiettyjen muslimimaiden kansalaisia. Sijoitusmarkkinoille tällä kohulla ei mielestämme ainakaan vielä ole sellaisia vaikutuksia, mitkä aiheuttaisivat tarvetta jotenkin reagoida. Vero- ja muut mahdolliset reformit tulee edelleen pitää tiukasti fokuksessa.

Trumpin ja Iso-Britannian Mayn tapaamisesta saatu viesti oli odotetun ympäripyöreä ja se indikoi lähinnä vain tunnustelevista keskusteluista. Trump ja Merkel sen sijaan puhuivat puolustusyhteistyöstä. Suunnan on perusteltua ajatella olevan sitä kohti, että eurooppalaisten NATO-maiden puolustusmenot tulevat jatkossa kasvamaan. Sovituista minimipuolustusbudjeteista (2 % BKT:sta) ollaan jäljessä.

Talousdatassa viime perjantaina julkaistiin Yhdysvaltojen Q4-BKT. Kokonaisuudessaan luvut hieman jäivät odotuksista, mutta pettymys sälyttyy etenkin viennin harteille. Investoinnit kellottivat ensi kertaa noin vuoteen kasvua ja yksityinen kulutuskin jatkaa vahvana. Ei siis syytä huoleen jenkkien talouden vedosta.

Ranskan vaalit lähestyvät ja viimeiset tunnelmat eivät ainakaan vähennä Euroopassa vellovia poliittisia riskejä. Republikaaniehdokas ja entinen pääministeri Francois Fillon rämpii parhaillaan skandaalissa - hänen epäillään junailleen vaimolleen perusteettomia palkkioita julkisista varoista. Äärioikeiston Le Pen on suosikki voittamaan ensimmäisen kierroksen ja Fillonin laskeva kannatus on tekemässä toisesta kierroksesta odotettua tiukemman.

Volatiliteetti jatkaa silmiinpistävän alhaalla ja markkinat avaavat viikon miinukselle. Aasiasta ei raportoitavaa ja alkuviikko on rauhallista Kiinan uuden vuoden juhlallisuuksia takia. Keskiviikkona tärkeät Kiinan PMI:t.

Paljon tuloksia tällä viikolla ja enenevissä määrin myös Euroopasta vs. Yhdysvalloista. S&P 500 -indeksistä raportoi tällä viikolla peräti 106 yhtiötä. Tulokset ovat jo julkaistujen raporttien perusteella kasvussa, mutta ei aivan niin paljon kuin analyytikot ovat odottaneet. S&P 500 -indeksin arvostuskertoimet eivät 2016 tuloksilla (P/E 21,2; P/B 3,0) tai 2017 tulosennusteilla (P/E 17,7) mitenkään erityisen edullisilta näytä.

Tänään kalenterissa Yhdysvaltojen yksityinen kulutus ja yksityiset tulos. Huomenna euroalueen BKT ja USA:n kuluttajaluottamus. Keskiviikkona Fedin korkopäätös ja Yellenin puheenvuoro. Korkoon tuskin kosketaan. Maaliskuulle hinnoitellaan noston todennäköisyydeksi nyt 33 %. Perjantaina Yhdysvaltojen viralliset työmarkkinatilastot.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Meksikon muuriin sekoitetaan jo sementtiä
Seuraava
Euro-osakkeet eivät osanneet päättää suuntaansa tammikuussa