07.11.2017

  • Talousdatassa hiljaista, markkinat jatkoivat positiivisessa moodissa
  • Öljy kivunnut 35 % mielestämme pääasiassa tuotantoriskien ympärillä
  • Pandoran toimittaminen ja markkinoiden odotukset viimeinkin lähenemässä toisiaan?

Talousluvuissa ei nähty eilen ykkösrivin lukuja. Euroalueen tuottajahintainflaatio kiihtyi syyskuussa hieman odotettua enemmän. Hiljaiselo jatkuu tänäänkin, kun kalenterissa on vain vähittäismyyntilukuja euroalueelta. Markkinoilla eilen sentimentti jatkui positiivisena Japanin osakkeiden vetämänä. Yhdysvalloissa 10-v korko painui jo lähelle 2,30 tasoja ja volatiliteetti (VIX) laahaa 9,3 pisteessä. McCain leimasi verouudistuksen kuolleeksi jo tässä vaiheessa, mutta markkinat eivät siitä silmäänsä räpäyttäneet. Tällä puolen lätäkköä EKP:n Praet oli eilen äänessä ja kyyhkymäinen vire jatkui.

Öljyn hinta on markkinauutisoinnin keskittyessä Trumpin ja keskuspankkien edesottamuksiin noussut juhannuksesta tähän päivään ”vaivihkaa” noin 35 %. Nyt mennään jo korkeimmilla tasoilla yli kahteen vuoteen. Nousun taustalla on paljon tuottajamaihin liittyviä riskejä, joiden ratkeaminen (tai vaipuminen unholaan) taittaisivat hinnan laskuun. Mielestämme todennäköisyys sillä on kohtuullisen suuri, eli suhtaudumme kaikkiin öljyn korkeaan hintaan perustuviin positioihin varauksella. Fundamentaalisia syitä öljyn hinnan pysyvään tasokorjaukseen on vaikea nähdä. Inflaatio joka tapauksessa kaipaisi öljyn kaveriksi muitakin tukijalkoja.

Sijoitusideoidemme (murheenkryyni) tanskalainen koruvalmistaja Pandora raportoi Q3-tuloksensa ja numerot ovat mielestämme kohtalaiset. Koko vuoden liikevaihdon ohjaus vahvistettiin 23-24 mrd DKK alalaitaan missä konsensus jo olikin. Jenkkimarkkinan kasvuhuolet eivät ole poistuneet ja muualla menee samalla hyvin. Myynnin LFL-kasvu oli 5 % sekä Yhdysvalloissa että globaalisti. Kannattavuus jatkaa erinomaisena ja Aasian markkina on edelleen yhtiölle kokonaisuudessaan potentiaali. On aika vaikea löytää tämän raportin perusteella syitä myydä jo valmiiksi painunutta ja kannattavuuteen ja kasvuun nähden mielestämme erittäin kohtuullisesti arvostettua osaketta.
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Trump nimitti Yellenin seuraajan
Seuraava
Republikaanien veroreformilla tänään iso päivä