21.01.2016

Öljy jatkoi laskuaan, Kiinasta lisää käteistä markkinoille




  • Kaikki keskittyy nyt öljyyn
  • Kiina lisää likviditeettiään
  • Fortumilta alaskirjauksia


MARKKINOISTA

Markkinat jatkoivat valitettavan totutulla tavalla, Euroopan ollessa vielä auki USA:n osakemarkkinat olivat erittäin voimakkaassa laskussa. Pahimmillaan S&P500 oli yli 3.5 %:n laskussa, mutta iltapäivällä markkina kääntyi varsin voimakkaasti. Markkina laski kuitenkin lopulta 1.17 % ja suurin keskustelun aihe oli jälleen öljy. Öljy on ohittanut huomion Kiinan tilanteesta, ja nyt kaikki keskittyvät ainoastaan seuraamaan kuinka alas hinta voi mennä.

Brent laski jo alle 28 dollarin ja WTI on hieman sen yläpuolella. Kun kaksi vuotta sitten vielä mietittiin mahdollista öljyn loppumista, nyt uutisotsikoissa puhutaan öljyn liiallisuudesta markkinoilla. Perusongelmat öljyn kysynnässä ja tuotannossa ovat erittäin hyvin tiedossa, joten viimeiset liikkeet ovat erittäin voimakkaita huomioiden ns. uusien uutisten puuttuminen markkinoilta. Tilanne alkaa kuitenkin kärjistymään myös muualla, koska öljy-yhtiöiden investoinnit ovat perinteisesti olleet varsin suuria ja tässä uudessa tilanteessa investointiaste väistämättä laskee. Investointiasteen lasku tulee vaikuttamaan esimerkiksi terästuotteiden kysyntään. Samalla osa öljyn tuottajista / öljypalveluyhtiöistä on valmiiksi jo sen verran velkaisia, että ne eivät tule selviämään yksinään nyt kohdattavista ongelmista. Yritysjärjestelyt tulevat olemaan toimialalla väistämättömiä, jolloin vahvat selviää ja heikot poistuvat pelistä. Mutta, vaikutuksia tulee olemaan myös mm. pankkeihin, koska kaikki lainat eivät ole laskettu liikkeelle joukkovelkakirjamarkkinoille. Yleisesti ottaen ongelmat kuitenkin keskittyvät niille alueille, joissa öljytuotanto ja erityisesti öljyn etsintä on merkittävä osa kokonaistuotannosta. Texas, Norja ja Lähi-Itä voidaan mainita näistä selkeimmiksi ongelma-alueiksi. Tämän vuoksi nyt liikkeelle lähtevällä tuloskaudella erityinen mielenkiinto keskittyy pankkien kommentteihin öljysektorin vaikutuksista niiden tuloksiin.

Silmiin pistävää on, että öljyn hinnan laskusta saatavista hyödyistä ei puhuta käytännössä juuri ollenkaan. Yksityinen kulutus on selkeä hyötyjä nykyisestä kehityksestä ja kaikki energiaintensiiviset toimialat hyötyvät tilanteesta merkittävästi.

Muiden uutisten osalta merkittävin on Kiinan uuden vuoden lähestyminen. Lomakauden alla Kiinan keskuspankki lisäsi käteisen määrää markkinoilla eniten kolmeen vuoteen (400 miljardia juania). Tällä operaatiolla keskuspankki pyrkii kontrolloimaan lainauskustannuksia ja siten rauhoittamaan omalta osaltaan valuuttamarkkinoita.

Markkinoiden ylimyyntitilanne ei ole muuttunut, joten odotamme edelleen osakemarkkinoilta ainakin lyhytaikaista käännettä lähipäivinä. Tällaisissa markkinatilanteissa syntyy hyvin usein loistavia ostomahdollisuuksia. Yksi tekijä joka tilanteeseen voi vaikuttaa jo tänään, on Euroopan Keskuspankin kokous. Kokouksesta tulee lisätietoja iltapäivällä.

Yhtiökohtaisista uutisissa Fortum tiedotti eilen, että viime vuoden viimeisen neljänneksen tulokseen tullaan kirjaamaan 185 miljoonan euron negatiiviset kertaerät. Kertaerät koostuvat arvonalentumisista ja varauksista sekä sähkösuojausten arvon muutoksista.



« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Pientä helpotusta, mutta vain hetkeksi
Seuraava
Keskuspankit pelastavat (jälleen)?