27.04.2017

  • Trumpin hallinolta esitys veropakettineuvotteluiden pohjaksi
  • Budjettikuri suurin kysymysmerkki
  • EKP:lta ei muutoksia kokouksesta tänään

Markkinat ovat olleet odottavalla kannalla sen suhteen miten presidentti Trumpin hallinto toimittaa yritysveroalen. Eilen olisi ollut oiva mahdollisuus saada asiaan lisävalaistusta, mutta varsin heppoiseksi jäi ainakin meidän mielestä.

(Turhasta dokumentaation tuottamisesta ei toki ainakaan pääse ketään syyttämään, koska koko veroreformiehdotus oli pituudeltaan yhden sivun mittainen.)

Yritysveron alennuksen tähtäin on nyt asetettu kampanjassakin luvattuun 15 %:iin ja henkilöverotusta on määrä keventää ja yksinkertaistaa myös.

Neuvottelujen pohjaksi esitetty suunnitelma on sinänsä kunnianhimoinen, ja se myötäilee pitkälti sitä mitä vaalikampanjassa lupailtiinkin, mutta sen rahoittamiseen saatiin aika vähän konkreettista. Koska budjettineutraalia tuosta ei oikein saa tekemälläkään. Ellei sellaiseksi lue valtionvarainministeri Mnuchinin näkemystä siitä, että talouskasvun kiihtyminen tulee aikanaan huolehtimaan budjettivajeesta.

Demokraatit eivät budjetin venyttämistä tule hyvällä katsomaan ja myös republikaanien sisältä kuului soraääniä.

Huhuja pyöri markkinoilla eilen myös siitä, että Trump olisi joko vetämässä henkselit NAFTA-vapaakauppasopimuksen yli tai ainakin radikaalisti uudelleenneuvottelemassa sen.

Osakemarkkinat ottivat kaiken tämän melko latteasti vastaan. Ainakaan ostoilla ei verohelpotusten uskottavuuden puolesta äänestetty. S&P 500 jäi lievästi miinukselle. Koroissa pientä laskua pitkän pään johdolla.

Talousdatakalenteri ammotti eilen tyhjyyttään. Tänään aamulla saatiin tulosrintamalta Taaleri Sijoitusideoiden YIT:ltä erinomainen tulos ja Huhtamäeltäkin tyydyttävä markkinoiden odotuksiin osunut numerosetti.

Makromaailmassa tänään EKP:n kokous. Rahapolitiikaan tahi ohjaukseen ei ole odotettavissa muutoksia. Tästä saatiin vihiä jo kuukausi sitten, kun EKP:n sisäiset lähteet ”vahingossa” vuosivat siitä huhun. Ranskan vaalien ensimmäisen kierroksen markkinoille suotuisasta lopputuloksesta ei ole tätä muuttamaan. Draghi esiintyy näköradiossa tuttuun tapaan klo 15:30.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Trumpilta tänään lisää “great, great plans”?
Seuraava
Hyvien tulosten ja EKP:n siivittämänä vapun viettoon