11.05.2017

  • Vain öljy liikahti eilen hieman enemmän
  • Volatiliteetti jatkaa pohjamudissa
  • Iso-Britannian keskuspankin kokous päivän ainoa tapahtuma

Markkinaliikkeet jatkoivat vaisuina. Sekä osakkeet että korot liikkuivat vain minimaalisesti. Öljyn pikku rebound pisti sentään hieman silmään, mutta kyse lienee vain teknisestä korjauksesta. Merkittäviä uutisia ei öljynkään ympärillä nähty, ellei sellaiseksi laske jenkkien öljyvarastojen pientä supistumista.

Volatiliteetti jatkaa alamaissa. Kaikki odottavat seuraavaa hikkaa, mutta sitä ei tunnu kuuluvan. S&P 500 indeksissä 2400 pistettä on muodostumassa sitkeäksi vastustustasoksi.

Trumpin edesottamuksista kohistiin eilenkin. Aihe oli sama, eli Comeyn potkut FBI:n johtajan paikalta. Markkinoilla oli eilen puhetta siitä, että Comey olisi hakenut lisärahoitusta Trumpin ja hänen lähipiirinsä venäjäkytkösten selvittämistä varten vain muutama päivä ennen potkuja. Vaikuttaa siltä, että Trump koettelee vallankäyttönsä rajoja ihan tosissaan.

EKP:n Draghi puhui eilen Hollannin parlamentissa ja viesti oli vanha tuttu. Elvyttävä rahapolitiikka jatkuu kunnes alla olevat inflaatiopaineet lähtevät nousuun. EKP:n kokous 8.6. ja sitä ennen tuskin kuullaan uutta konkreettista ohjausta.

Tänään on makrodatakalenterissa tyhjää, mutta leegio keskuspankkiireja sentään äänessä. Iso-Britannian Carney puhuu keskuspankkinsa kokouksen jälkeen Lontoossa. Carneyn kommentit etenkin inflaatiosta kiinnostavat. EKP:lta äänessä Praet ja Fediltä Dudley.

Euroopassa avattiin eilisille päätöstasoille, eli odottava tunnelma jatkuu.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Trumpin edesottamuksiin alkaa jo tottua
Seuraava
Well done Kiina!