03.01.2017

  • Osakkeet nousevat ja ovat samalla yhä enemmän yliostettuja
  • Vola erittäin alhalla – etenkin Euroopassa
  • Tänään lisää ostopäällikköindeksejä

Vuosi alkaa mielenkiintoisissa merkeissä. 2016 aikana poliittinen kuohunta, muuallakin kuin kroonisessa poliittisessa kriisissä olevassa Euroopassa, oli markkinoiden pääteema. (Yhdessä kiristyneen rahapolitiikan kanssa toki.) Paljon odottamatonta ja etukäteen negatiiviseksi miellettyä tapahtui, mutta siitä huolimatta suurin osa omaisuusluokista löysi itsensä vuoden huipuista joulukuun päätteeksi.

Suhtautuminen riskiin tuntuu aika huolettomalta ja tätä ”fiilistä” tukee myös monien momentti-indikaattorien vilkkuminen punaisella. VIX on 14 pistettä ja etenkinV2X (Euro STOXX 50 vola) on erittäin alhaalla 18 pisteessä.

Makrokalenterissa oli eilen vain euroalueen teollisuuden PMI-lukuja ja ne osuivat täsmälleen odotuksiin. Italiassa mentiin jopa parilla kymmenyksellä yli. Hyvällä selkeää kasvua indikoivalla tasolla ollaan noin 55 pisteen nurkilla.

Korot laskivat (euroalueella) ja euro heikentyi jälleen alle 1,05 tason.

Vahvat luvut auttoivat osakkeita piristymään aamun tahmeuden jälkeen Euroopassa lopulta noin puolen prosentin nousuun. Korot laskivat (euroalueella) ja euro heikentyi jälleen alle 1,05 tason. Öljy vahvistui hieman tukien riskinottointoa. Jenkeissä lomailtiin vielä eilen, mutta tänään pörssit sielläkin auki.

Suurin osa markkinapelureista palaa siis lomilta tänään ja kaupankäyntivolyymeissa on odotettavissa iso hyppy ylös eilisistä tasoista. Markkinaliikkeiden kannalta kannattaa tänään katsoa ostopäällikköindeksit Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Saksasta ja Ranskasta saadaan kuluttajahintadataa. Trump nimittänee lisää porukkaa hallintoonsa tällä viikolla ja se voi liikuttaa markkinoita.

Markkinat jatkavat avauksessa Euroopassa plussalle. Tunnelmia on kohentanut Kiinan teollisuuden (Caixin) ostopäällikköindeksi, joka ylitti, toisin kuin viralliset luvut, joulukuussa odotukset. Pientä helpotusta ja vastapainoa pääomapakohuolille joka tapauksessa. Japani on vielä kiinni, mutta loput päämarkkinat avaavat uuden pörssivuoden tänään.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Markkinat starttaavat uuteen vuoteen hiljaisella päivällä
Seuraava
Teollisuuden kehityksestä lisää vahvaa dataa