01.03.2016

  • 5 vuoden swap-korko negatiiviseksi
  • Kiinasta tukitoimia
  • Kaivosteollisuudessa uusia toiveita


EKP:n stimulustoimien siivittämänä eurooppalaiset korot ovat painuneet lyhyessä päässä negatiivisiksi jo aiemmin, mutta eilen saatujen pehmeiden talouslukujen jälkeen myös pidemmässä päässä nähtiin samoja tapahtumia. Eilen saatujen euroalueen inflaatiolukujen jälkeen (-0.2 %) nyt myös 5 vuoden swap-korko painui negatiiviseksi. Korkokäyrällä on enää kaikki yli 5 vuotiset korot positiivisia. Tämän pohjalta voidaan todeta, että EKP on onnistunut ainakin stimuloimaan korot alas mutta inflaatioon stimulaatiot eivät ole ainakaan vielä tarttuneet.

Kiinan keskuspankki laski eilen reservivaatimuskorkojaan, jonka tarkoituksena on parantaa kiinalaisten pankkien likviditeettiasemaa. Markkinat eivät kuitenkaan olleet erityisen tyytyväisiä liikkeeseen, vaan sen analysoitiin olevan liian maltillinen. Osakemarkkinassa nähtiin nopea hyppy, joka suli melkein välittömästi pois ja mm. Yhdysvaltain osakemarkkina laski eilen. Lisää vettä myllyyn toivat julkaistut PMI-luvut, jotka jäivät ennusteista. Markkinat odottavat siis selkeästi voimakkaampia liikkeitä, jotta toimista saataisiin suurempia liikkeitä aikaiseksi.

Öljy jatkoi edelleen iloista ralliaan ja Brent-laatu on tällä hetkellä jo 37 dollaria. Mittasuhteita saadaksemme, Brent kävi tammikuussa 27,10 dollarin tasolla, joten liike alkaa olla jo ihan merkittävä vaikkakin taso on edelleen matala. Samalla myös metallipuolella ollaan nähty positiivista virettä. Rautamalmi on noussut öljyn lailla jo jonkin aikaa ja on omiaan tukemaan kaivosyhtiöiden kursseja. Eilen metalli- ja kaivosteollisuus oli Euroopan paras sektori osakemarkkinoilla päätyen lähes 3.5 %:n nousuun.

Aamun avaus näyttää Euroopassa varsin rauhalliselta ja suurin mielenkiinto keskittyy öljyn liikkeisiin sekä kaivosteollisuuteen. Glencore, joka on keskeinen osa toimialaa, ilmoitti tuloksestaan. Tulos on kokonaisuudessaan karmeaa luettavaa mutta markkinat olivat ennakoineet jopa vielä heikompaa. Yhtiö ilmoitti samalla leikkaavansa investointeja (negatiivista Outotecille), keskittyvänsä lainojen maksamiseen ja yhtiön toimitusjohtaja ennakoi raaka-ainehintojen saavuttaneen pohjansa. Yhtiö ei näe myöskään tuotannon kasvavan toimialalla joten hyvällä syyllä voidaan ehkä odottaa, että pahin on toistaiseksi nähty. Yhtiö ei maksa tänä vuonna osinkoja mutta ennakoi palaavansa osingonmaksajaksi ensi vuonna.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Toivon kipinöitä raaka-ainemarkkinoilla
Seuraava
Asiat nähdään astetta valoisempina