09.02.2016

Myyntipaineen syitä vaikea yksilöidä

Keskuspankkeja odotellaan hätiin (Fed huomenna, EKP 10.3.)

Sanomalta kelpo tulos, Outotec petti


Markkinoiden lasku jatkuu siitä huolimatta, että raaka-aineissa jonkinlaista tasaantumista on jo nähtävissä. Tammikuun lopun positiivinen rekyyli osakemarkkinoilla kääntyi laskuun yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Nyt tehdään jo uusia ”pohjia”. Pankkiosakkeet ovat myyntilistan kärjessä. Inflaatio-odotukset tekevät uusia pohjia ja nolla(miinus)korkojen aika ei auta pankkien vakavaraisuuslaskelmia.

Saksan teollisuustuotannon tuoreet luvut tänään aamulla eivät onnistuneet antamaan syytä kääntyä ostonappulalle. Eilen Euroopan sijoittajien tunnelmia kuvaava Sentix-indeksi laski odotuksia enemmän.

Fundamentit ovat mielestämme edelleen kunnossa talouskasvulle ja yritysten tuloskunnolle, mutta jostain tarvittaisiin uusi annos luottamusta markkinoille, jotta katseet kääntyisivät jälleen ”perusasioihin”. Keskuspankeilla onkin juuri tästä nyt suuri paine. Fedin Yellen puhuu kongressille tänään ja EKP julkaisee (mahdolliset) uudet toimenpiteensä 10.3. Yellenin kenkiin ei haluaisi kukaan. Politiikkavirheen (koron nosto) myöntäminen ei ole vaihtoehto, koska siitä vasta härdelli yltyisikin, mutta lisänostojakaan on vaikea perustella. Ainoa varma asia on se, että puheenkirjoittajat tekevät tällä hetkellä todella pitkää päivää. Huomenna kuullaan lopputulos, joka lienee vakuuttelua siitä, että korkoja nostetaan taas sitten kun pystytään.

Sanoman tulos oli tappiollinen, mutta silti ennakoitua parempi. Kassavirta koheni viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Osinko 0,10 euroa on ennakoidun suuruinen. Kuluvan vuoden osalta yhtiö odottaa liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla ja EBIT marginaalin odotetaan olevan noin 7 %. Pettymyksen välttäminen riittänee tänään positiiviseen kurssikehitykseen.

Outotecin tuloksesta ei löydy mitään positiivista. Tappio oli odotettua suurempi. Markkinatilanteen huonontuminen on selvästi kiihtynyt vuoden loppua kohti. Yhtiön asiakkaat ovat suurissa vaikeuksissa raaka-ainemarkkinan negatiivisen kehityksen vuoksi ja se näkyy uusissa tilauksissa dramaattisesti. Kuluvan vuoden tuloksenteon yhtiö ennakoi painottuvan loppuvuodelle, joka kuulostaa mielestämme lähinnä ”toiveikkaalta”. Yhtiö ei odotetusti jaa osinko. Tunnelin päässä ei valoa juuri näy. Osake tulee tänään rajusti alas.

Markkinat eivät onnistuneet pitämään kiinni plussa-avauksesta vaan kauppaa käydään noin puolen prosentin miinuksella. Talousluvuissa on tänään hiljaista. Keskuspankkeja odotellaan hattu kourassa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Yellen (edelleen) paljon vartijana
Seuraava
Hermoilua ennen Fediä