24.10.2017

Miikka Kuusi

Miikka Kuusi

Head of Trading desk, Investment Desk, Arvopaperinvälitys
Sijoitustoiminta - Markets
Helsinki
+358 46 714 7153
  • Päivän kalenterissa ostopäällikköindeksejä
  • Tuloskausi jatkuu vilkkaana 
  • Japanissa 15. nousupäivä putkeen 

Eilisen ja viime yön markkinaliikkeistä ei jää juurikaan kerrottavaa jälkipolville. Mielenkiintoisin tieto liittyy Japanin Nikkei 225 -indeksiin, joka nousi 15 päivää putkeen. Eurooppa sulkeutui viime aikoina tutuksi tulleet 0,1 % plussalle, Yhdysvalloissa hieman isompi lasku teknologiasektorin vetämänä ja näimme S&P 500 -indeksissä jopa -0,4 % liikkeen. Sekä Euroopassa, että Yhdysvalloissa tuloskausi jatkuu loppuviikon ajan hyvin vilkkaana, joten yksittäisten osakkeiden liikkeitä kannattaa seurata vaikka indeksit tuntuvatkin liimautuneen nollan tuntumaan. 

Talouslukujen osalta sijoittajien katseet ovat ostopäällikköindekseissä, jota julkaistaan tänään eri puolilta maailmaa. Luvut ovat viime kuukausina olleet hyvällä tasolla ja vahvan kehityksen odotetaan jatkuvan niin Euroalueella kuin Yhdysvalloissa. Japani aloitti pelin julkistamalla PMI-luvut, jossa luvut kertovat kasvun jatkuneen, vaikka luvut jäivätkin hieman odotuksista. 

Aamun tulosjulkistajista Tiedon tulos osui lähelle ennusteita ja yhtiö piti loppuvuoden näkymät ennallaan. Toinen tulosjulkistaja UPM-Kymmenen raportoi omien sanojensa mukaan erinomaisen neljänneksen. Yhtiön liikevaihto jäi hieman ennusteista, mutta vertailukelpoinen liikevoitto oli odotuksia parempi ja kokonaisuutena raportti oli vahva. 

Taaleri Sijoitusideoiden osakkeista Nordea tiedotti laajentavansa palveluvalikoimaa tuomalla Apple Payn pankin asiakkaille Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Norjalainen Aker BP puolestaan tiedotti yritysostosta, kun yhtiö ostaa Hess Norgen 2 miljardin dollarin kaupassa. 
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Tapahtumarikas viikko edessä
Seuraava
Tuloskausi jatkuu vilkkaana 
Miikka Kuusi