31.01.2019

  • USA:n keskuspankki oli jopa odotettua ”elvyttävämpi” kommenteissaan
  • Kiinasta viimeinkin edes jotain positiivista talousdataa
  • Tänään euroalueen BKT

Deja vu –fiilikseltä ei pystynyt välttymään, kun USA:n keskuspankki Fed kertoi talousnäkymien muuttuneen varovaisemmiksi, rahapoliittisesta ohjauksesta poistettiin vihjaukset korkojen lisänostoista, ja markkinat reagoivat ostamalla osakkeita melko innokkaasti. Bonuksena Fedin Powell otti itselleen pelivaraa myös säätää taseen supistamisen tahtia, eli käytännössä hidastaa sitä tarpeen vaatiessa.

Summa summarum: kevyempää rahapolitiikkaa, eli hyviä hiihtokelejä osakkeille, on luvassa.

Summa summarum toisin ilmaistuna: taloudessa tökkii ja keskuspankit rientävät hätiin.

Riskitöntä osakkeiden omistaminen ei tietenkään edelleenkään ole. Vastaan hakkaa se, että talouden kehitys globaalisti on ihan oikeasti datan mukaan heikkenemään päin, vaikkakin kevyempi rahapolitiikka vähentää riskejä talouden sukelluksen suhteen.

Toinen kysymys on miten ja koska talouden (oletettu) sakkaamisen jatkuminen alkaa vaikuttamaan yritysten tuloksentekokykyyn. Toistaiseksi tuoreimpien osavuosikatsausten mukaan talouden kasvumurheet eivät ainakaan kovin dramaattisesti näy yhtiöiden liikevaihdoissa eikä tuloksissa.

Fedin kevenevän rahapolitiikan lisäksi Kiinan tuoreet ostopäällikköindeksit toivat eilen helpotusta markkinoille. Toipumista tapahtui sekä palvelualoilla että teollisuudessa. Yhdysvalloissa saatiin uutta dataa työmarkkinoista ADP-raportin muodossa, joka indikoi työllisyyskehityksen olleen edelleen vahvaa.

EU kommentoi Brexitin käänteitä toistamalla tutun mantransa, eli sen mukaan neuvottelut on neuvoteltu ja diili on pöydällä, ottakaa tai jättäkää. Koska Iso-Britannian parlamentti ei sopimuksetonta avioeroa halua on mielestämme todennäköisin vaihtoehto edelleen Mayn ja EU:n neuvottelema diili, johon myös Mayta vastustavat brittiparlamentin jäsenet antautunevat vaihtoehtojen puutteessa. Tämä olisi markkinoiden kannalta varsin positiivinen lopputulos.

Tänään kalenterissa lähinnä euroalueen BKT-luvut vuoden viimeiseltä neljännekseltä.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
May otti pienen henkisen voiton parlamentilta
Seuraava
Keskuspankkipolitiikka ajaa jälleen markkinaa