19.10.2016

  • Kiinassa talous kasvaa odotetusti
  • Inflaatiolukuja USA:sta ja Iso-Britanniasta
  • Huomenna EKP:n kokous

Nyt on skeptikoille taas tarjolla bensaa liekkeihin. Markkinoilla nimittäin tasaisin väliajoin törmää (huonosti perusteltuihin) epäilyihin siitä, että onko Kiinan julkaisema talousdata välttämättä kovin luotettavaa ja mikä on poliittisten intressien rooli julkaistuissa luvuissa.

Kiina julkaisi tänään Q3 BKT-kasvunsa (6,7 % yoy). Lukema on identtinen kuin mitä kuultiin sekä Q1 että Q2 osalta. Maan hallituksen virallinen tavoite kuluvan vuoden kasvuksi on ”vähintään 6,5 %”. Jopas sattui. Toki pitkä matka on tultu siitä, kun vielä muutama vuosikymmen sitten koko maan, melko suuren sellaisen, talousdataa laskeva valtionvirasto työllisti vain pari kourallista ihmisiä. Ja toisaalta, mihin sitä näkemyksensä sitten perustaisi? Omiin paljon luotettavampiin laskelmiin maailman toiseksi suurimman talouden kasvusta?

Yhdysvalloissa inflaatio kiihtyi syyskuussa 1,5 prosenttiin (odotus 1,2 %), joskin öljyn hinnan nousu näytteli suurta roolia. Kukaan ei äkkiseltään kiistänyt luvun oikeellisuutta. Paitsi ehkä Donald Trump, jonka mukaan vaalitulostakin on jo peukaloitu. Yhtä kaikki, inflaatioluvuista ei suuria muutoksia odotuksiin Fedin korkoliikkeistä.

Iso-Britanniasta saatiin selkeän positiivinen inflaatioyllätys – koko vuoden CPI-ennuste nousi jo 1,0 prosenttiin (0,6 %). Samalla odotukset pehmeästä Brexitistä nousivat, kun maan hallitus vihjasi olevan lähellä prosessin vahvistamista äänestyksellä. Punta kehitti näistä eväistä sille harvinaisen nousupäivän.

Q3 -tulokset jatkoivat eilen positiivisella nuotilla. Goldman Sachs näytti jälleen kerran miten rahaa tehdään. Suomessa Caverion antoi tulosvaroituksen jo niin monetta kertaa, että jouduimme täällä porukalla miettimään oliko se tälle vuodelle kolmas vai jo neljäs. Myös Apetit varoitti jäävänsä koko vuoden liiketuloksen osalta viime vuodesta, mutta pääsevänsä silti plussalle.

Taaleri Sijoitusideoiden Pandora tykitti eilen +7,3 % ja sai tänään suositusnoston Morgan Stanleylta. Novo Nordisk tiedotti sopineensa patenttiriidan Yhdysvalloissa – lievän positiivista.

Markkinat avaavat eilisille tasoille. Fedilta Beige Book talouskatsaus. Muuten datassa hiljaista. Paljon toki Q3-tuloksia. Huomenna EKP!

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Rauhallinen startti viikolle, dataa odotellaan
Seuraava
Presidentinvaali alkaa olla taputeltu – positiivista markkinoille