05.07.2016

Brexitin jäljiltä ollaan palattu markkinasta riippuen enemmän tai vähemmän lähtötilanteeseen. Jotenkin markkinat onnistuivat palautumaan varsin nopeasti, Eurooppaa lukuun ottamatta, ja erityisen hyvin markkinat ovat kehittyneet kehittyvillä markkinoilla. Osaselityksen tälle voi löytää raaka-ainemarkkinoilta. Öljy, jalo- ja teollisuusmetallit palauituvat varsin hyvin Brexit shokista. Tämän lisäksi liikkeet valuuttamarkkinoilla ovat olleet rauhallisia, jotka ovat olleet omiaan tukemaan kehittyviä markkinoita. Erityisesti euromääräiselle sijoittajalle kehittyvät markkinat ovat olleet varsin hyvä sijoituskohde Brexitin jälkeen. Selitykset on luonnollisesti helppo löytää jälkeenpäin mutta nykytilanteessa yksi vähemmän keskusteltu syy voi olla myös sijoittajien haluttomuus ainakaan lisätä eurooppalaisia sijoituksia. Tämän vuoksi sijoittajat on osin pakotettu etsimään uusia alueita, jolloin kehittyvät markkinat tulee luonnollisesti keskusteluun. Tilastotietona: viimeisen viikon parhaat osakemarkkinat ovat olleet Peru, Brasilia ja Venäjä. Ja tässä ei ole huomioitu valuuttaliikkeitä lainkaan. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat myös Taalerin sijoitusideoissa.

Brexit on luonnollisesti heikentänyt Euroopan suhteellista performanssia ja tuskaa on lisännyt Britannian punnan alamäki. Tämän hetken suurimmat puheenaiheet ovat myös omiaan heikentämään Euroopan sentimenttiä, koska päähuomio on nyt italialaisissa pankeissa. Huomion keskipisteessä on Banca Monte Paschi, jolla on pääomat ilmeisemmin vähissä. Tästä on syntynyt kinaa Italian ja Euroopan Komission välille, kuinka pankki voidaan ylipäätään pääomittaa. Tämä ja muutamat muut sektorin ongelmat ovat painaneet osakemarkkinoiden sentimenttiä viime päivinä ja erityisesti italialaiset pankit ovat kehittyneet varsin huonosti. Stoxx600-indeksin 10 heikoimman osakkeen joukossa, viimeisen viikon aikana, on viisi italialaista pankkia. Tämä omalta osaltaan kertoo missä huolet tällä hetkellä ovat. Tilannetta on seurattava tarkasti mutta emme usko ongelman leviämiseen enää samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten finanssikriisin ollessa pahimmillaan. Kesän kuukausina tällaiset asiat saavat kuitenkin helposti elämää suuremman huomion, koska ennen tulokautta puheenaiheen ovat muutoin vähissä.

Yhtiökohtaisesti ehkä merkittävin huomio keskittyi eilen Pandoraan. Osake laski eilen huomattavan paljon suhteessa muuhun markkinaan ja yksi tekijä on jalometallien hintojen liikkeet. Yhtiön käyttämät raaka-aineet (mm. kulta ja hopea) ovat nousseet viime päivinä erityisen paljon ja tämä luonnollisesti hermostuttaa sijoittajia. On hyvä kuitenkin muistaa, että yhtiön liikevaihdosta on hieman yli 10 % hopea ja kultakoruja, joten tulosvaikutukset ovat varsin maltillisia. Tämäkin huomioiden, että yhtiö ei olisi suojannut itseään hintaliikkeiltä lainkaan. Näin ollen emme näe syytä muuttaa mielipidettämme yhtiöstä, yhtiö pysyy sijoitussuosituksissamme.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Spekulaatiot lisäelvytyksistä nostavat osakekursseja
Seuraava
Britanniassa kiinteistörahastoja jäädytetään, Italiassa pankit helteessä