09.01.2019

  • USA:n ja Kiinan neuvottelut käynnissä, mutta tietoja sisällöstä on vain vähän
  • USA:n HY-riskilisät alas
  • Trumpin puheesta saatiin vain viihdettä kansalle

Kukaan ei tiedä oikeastaan mitään siitä miten USA:n ja Kiinan kauppaneuvottelut etenevät, mutta tällä hetkellä riskisentimentin parantumiseen riittää että ne ovat käynnissä. Näillä näkymin 1.3. tulee voimaan lisää tulleja, mikäli uuteen sopuun ei päästä, mutta paljon ehtii vielä tapahtua ennen sitä.

Neuvottelut jatkuvat vielä tänään ja ainakin Kiina on kertonut julkaisevansa lausunnon niiden päätyttyä.

Osakkeet nousivat eilenkin eikä sektorien keskinäisissä liikkeissä ollut suurempaa mainittavaa. Mikä etenkin oli tervetullutta, niin USA:n riskisten yrityslainojen riskilisät laskivat selvästi. Jenkkien valtionlainakorkojen vuoristorata osoittaa vaihteeksi ylös, mutta kaukana (10v 2,73 %) ollaan syksyn huipputasoista (10v 3,24 %). Euroopassa korkomarkkinat rauhallisina.

Talousdatassa Saksan teollisuustuotantoluvut jäivät happamiksi. Maailmanpankki leikkasi globaalia talouskasvuennustettaan prosentin kymmenyksellä.

Trump toisteli puheessaan kriisi-sanaa eri konteksteissa. Hallinnon osittainen sulkeminen jatkuu. Muuri pitäisi kuulemma edelleen tietenkin saada. Eli konkreettinen anti jäi aika lailla nollatasolle, mutta hallinnon kiinniolo alkaa jo näkyä, mm. SEC on sanonut että vaikuttaa jo yrityskauppojen läpivientiin kun ei ole porukkaa töissä.

Aasiassa yön aikana riski on maistunut mukavasti ja osakkeet ovat nousussa. Vaikuttavin tekijä on Kiinan julkaisemat suunnitelmat kasvattaa fiskaalielvytystä hieman tälle vuodelle. Tämä siirtäisi budjettivajeen vuoden 2018 2,6 % tasolta 2,8 %:iin tälle vuodelle.

Tänään Fedin avomarkkinakomitean edellisen kokouksen pöytäkirjat. Markkinat odottavat niistä lisätietoja globaalien kasvunäkymien vaikutuksista Fedin ajatteluun jatkosta. Powell on toki ollut jo äänessä ko. kokouksen jälkeen, joten informaatioarvo saattaa olla jo osittain vanhaa. USA:sta myös asuntolainamarkkinadataa.

Markkinat jatkavat Euroopassa avauksesta vihreälle ja myös USA:n osakefutuurit niukasti plussalla.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Perjantain data ja Powellin jutut jaksavat edelleen kannatella
Seuraava
Vuoden alun nousumoodi ottaa tänään happea