21.09.2018

  • Osakkeet USA:ssa yli tammikuun huippujen
  • Kiina vihjasi rajojen lisäavaamisesta muille kuin USA:lle
  • PMI:t agendalla tänään –osviittaa tulevaan talouskasvuun

Riski maistui eilenkin markkinoille. S&P 500 ja Dow Jones painelivat uusiin ennätyksiin rapakon takana. Virkistävää meikäläisittäin oli se, että euroalueellakin kehiteltiin noin prosentin nousut. Koroissa ei nähty suuria liikkeitä – 10v jenkkibondi jatkaa 3 % päällä. Dollari heikkeni – nyt mennään lähes 1,18 tasoilla.

Aasiassa osakkeiden parin viime viikon nousu hakee jo vertaistaan kuluvan kalenterivuoden osalta. Yksi johtopäätös on se, että kauppasodan uhkaa tulkitaan enenevissä määrin vain uhaksi, eli sen vaikutus globaaliin (ja Kiinan) talouskasvuun jäisi pahimpia skenaarioita pienemmäksi. Koreasta ja Japanista saatiin myös vahvoja vientilukuja aikaisemmin tällä viikolla.

Ostonappuloita käytettiin eilen etenkin siksi, että Kiina ilmoitti olevansa valmis avaamaan rajojaan joillekin kauppakumppaneille. Mitä tämä tarkoittaa suhteessa neuvotteluihin USA:n kanssa – kukaan ei oikeastaan tiedä. Eilen se tulkittiin henkisenä kädenojennuksena, mutta skeptikot puhuivat sen olevan lähinnä keino provosoida USA:ta. En itse ehkä lähtisi kepillä paljoa tökkimään itseä suurempaa neuvottelukumppania, mutta eiköhän lähipäivinä saada tähänkin taas lisäselkoa.

Euroalueen eilen julkaistut tuoreimmat kuluttajaluottamusluvut jäivät odotuksista toista kuukautta putkeen, mutta se ei riittänyt tappamaan vahvaa optimismia markkinoilla.

Tänään uutta suuntaa haetaan talouskasvua ennakoivista ostopäällikköindekseistä: Markitin syyskuun PMI:t euroalueelta klo 11 ja  USA:sta klo 16:45. Mukana tuttuun tapaan teollisuuden ja palvelualojen luvut. USA:n lukuihin odotetaan hienoista parantumista ja euroalueen vastaaviin muuttumatonta kehitystä. Japanista PMI:t jo julki – teollisuuden luottamus yli odotusten.

Optiomarkkinoilla tänään paljon tavaraa erässä, joka saattaa iltapäivällä aiheuttaa hieman ylimääräistä heiluntaa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
USA:ssa korot jatkavat edelleen ylös
Seuraava
Osakkeiden nousuputki katkesi yllätyksettömästi