31.03.2016

  • Yhdysvaltojen työmarkkinasta positiivista
  • Jenkkiosakkeet ovat nousseet vuoden korkeimmille tasoilleen
  • Huomenna isoja talouslukuja USA:sta


Markkinoilla oli eilen rauhallista ja Q1 alkaa olla käytännössä paketissa. Fed Evans yritti puolustella koronnostoja, mutta Yellenin kyyhkymäisyys painaa nyt enemmän. Yhdysvalloissa näyttää siltä, että osakkeet onnistuvat kaikesta huolimatta nousemaan kvartaalin osalta plussalle. Samalla ollaan myös kaikkien aikojen huipuista vain muutama prosentti. Euroopassa jäätäneen Q1 osalta noin 7 % miinukselle, ellei tänään tapahdu jotain täysin odottamatonta.

Eilisen tärkein talousluku oli Yhdysvaltojen ADP:n työmarkkinaluvut, joiden mukaan työpaikkoja oli syntynyt maaliskuussa hieman odotuksia enemmän. Tämä nostanee odotuksia perjantaina virallisia tilastoja kohtaan. Työpaikkojen määrän sijaan suurempi huomio kiinnittynee kuitenkin palkkainflaatioon, jonka kiihtyminen antaa edelleen odottaa itseään.

Euroalueelta julkaistiin EU-komission tilastoja teollisuuden ja kuluttajien luottamuksesta, mutta merkittävää uutta ei lukujen perusteella ole pääteltävissä. Saksan inflaatio sen sijaan nousi marginaalisesti, mutta käytännössä nollissa mennään edelleen.

Tänään ohjelmasta löytyy euroalueen kuluttajainflaatio sekä USA:n viikoittaiset työttömyyskorvaushakemukset. Keskuspankkiireista Iso-Britannian Carney tänään äänessä. Viikko päättyy huomenna raskaamman sarjan lukuihin, kun USA:n työllisyysraportti ja teollisuuden ISM julkaistaan.

Markkinat avaavat puolisen prosenttia tänään alas ja kvartaalin viimeinen päivä saattaa aiheuttaa pientä ylimääräistä värinää.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Q1 rauhoittui loppua kohti selvästi
Seuraava
Q1 yhteenveto ja Q2 askelmerkit