25.08.2017
Markkinat saavat tänään tärkeää uutta tietoa tulevasta rahapolitiikan suunnasta, kun Fedin Yellen ja EKP:n Draghi puhuvat Jackson Holen keskuspankkiiritapahtumassa.
Yellenillä tilanne on se, että kevyestä rahapolitiikasta huolimatta inflaatio on edelleen jäljessä, huolimatta kiristyvästä työmarkkinasta. Painaako vaakakupissa enemmän taloudellinen vakaus, joka on koko puheen aihe, vai vihjaako Yellen jopa kiristämisestä? Taseen supistamissuunnitelmista Yellen saattaa hyvinkin luvata lisätietoja jo ensi kuun aikana. Ovi jäänee auki myös vielä yhdelle nostolle tänä vuonna, vaikkakin pidämme sen toteutumista epätodennäköisenä. Draghin suhteen on mielenkiintoista kuulla miten, jos ensinkään, hän kommentoi euron vahvuutta. Joka tapauksessa vahva euro vaikeuttaa inflaatiotavoitteen saavuttamista ja odotammekin Draghin viestin jäävän maltillisen kyyhkymäiseksi.
Yellenin puhe (klo 17) ehtii vielä Euroopan aukioloaikaan. Draghin on määrä aloittaa vasta n. klo 22.
Makrodatassa eilen vain Yhdysvaltojen vanhojen asuntojen myynti, jotka pehmeydellään jatkoivat uusien asuntojen myynnin viitoittamalla linjalla. Tänään Saksan yrityssektorin luottamusta kuvaava IFO-indeksi ja USA:sta kestokulutushyödykkeiden uudet tilaukset.
Uutisvirtaa hallitsivat eilen jutut USA:n sisäpolitiikan ympärillä. Puhemies Ryan kertoi olevansa vakuuttunut velkakaton nostamisesta vielä syyskuun loppuun mennessä. Verouudistuksen tiimoilta markkinoille tihkui huhuja joiden mukaan republikaanit ja Valkoinen talo olisivat suunnitelmiensa kanssa entistä kauempana toisistaan. USA:n valtionlainoja myytiin ja sotku velkakaton ympärillä on paras arvauksemme syystä. Trump keskittyi ydinosaamiseensa, eli mollaamaan porukkaa Twitterissä.
Taaleri sijoitusideoiden Pandora (+3,2 %) sai eilen kiinteää maata jalkojensa alle jenkkiverrokkien Signetin ja Tiffanyn kerrottua tuoreita myyntilukujaan. Etenkin Signetin myynnin kasvu Yhdysvalloissa (Q2 LFL +1,4 %) oli positiivista verrattuna edelliseen kvartaaliin (LFL -11,5 %).