12.04.2016

  • Jenin vahvistuminen katkesi
  • Italiassa tilanne helpotti ja osakkeet nousivat
  • Kalenterissa tänäänkin rauhallista


Alcoan Q1 tulos oli kaksijakoinen ja toivoa sopii, että se ei sellaisenaan viitoita tietä alkavalle tuloskaudelle. Teema oli sama vanha, eli liikevaihto ei kasva ja näkymistä puhuttiin pehmeitä. Ei nyt yhden yhtiön perusteella kuitenkaan tehdä vielä minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Aasiassa kaupankäynti on lähtenyt aika pirteästi liikkeelle ja tehnyt sen Japanin johdolla. Heikentyvä jeni nostaa osakkeita. Korjaus jenissä oli jo odotettavissakin lähes pystysuoran nousun jälkeen. Teemana jatkuu arvuuttelu siitä pystyykö Japanin keskuspankki saamana inflaatiota aikaiseksi.

Italiassa päästiin yhteisymmärrykseen 5 miljardin euron pelastusrahaston ehdoista. Tavoite on auttaa heikoimmassa olevien pankkien taseita. Financial Timesin mukaan Italian hallitus myöntyi viime metreillä konkurssilainsäädännön uudistusten suhteen saadakseen yksityistä rahaa pankkitalkoisiin. Italian osakkeet nousivat reilun prosentin ja muutamien kriittisimpien pankkien osakkeet peräti kymmenen prosentin luokkaa.

Makrokalenterissa ei ollut eilen ensimmäistäkään talouslukua. Fedin Kaplan jutteli koronosto-odotuksia alas ja otti jopa näkemystä siitä, että Q1 talouskasvu Yhdysvalloissa ei tule olemaan erityisen vahvaa. Irak on kasvattanut öljyntuotantonsa ennätysmäärään joka aiheuttaa lisäpaineita lähestyvälle Dohan kokoukselle.

Tuloksien ulkopuolella sentimentille löytyy tällä hetkellä aika vähän ajureita. Öljyn hinta heiluu ja Fedin johtajien puheista yritetään vetää johtopäätöksiä, mutta aika ohuella mennään. Makrodata on vähän paranemaan päin, mutta absoluuttiset tasot (inflaatio, kasvu) ovat edelleen melko maltilliset.

Tänään agendalla on Iso-Britannian inflaatioluvut ja Yhdysvaltojen NFIB-pienyrittäjien luottamusindeksi. Fediltä äänessä muutamia jäseniä, jotka ovat perinteisesti olleet kireämmän rahapolitiikan kannattajia.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Sentimentin parantumiselle eväät kasassa?
Seuraava
Tukeva sentimentti, mutta Italiassa helpotus oli lyhytaikaista