13.06.2018

Miikka Kuusi

Miikka Kuusi

Head of Trading desk, Investment Desk, Arvopaperinvälitys
Sijoitustoiminta - Markets
Helsinki
+358 46 714 7153
  • Fedin korkokokous illalla – huomio kommenteissa tulevissa koronnosto-odotuksissa
  • USA:n inflaatiokehitys jatkaa vahvana
  • Brexit-keskusteluissa Theresa Maylle torjuntavoitto

 

Eilisestä pörssipäivästä kertoo eniten se, että uutisointia dominoi läpi päivän Trumpin ja Kim Jong Unin tapaaminen eikä pörssien liikkeet. Laajat osakeindeksit olivatkin globaalisti nollan tuntumassa (Euro Stoxx 50 -0,13 %, S&P500 +0,29 %) eikä koroissakaan nähty suurempia liikkeitä. Sijoittajat tuntuvat panttaavan sijoituspäätöksiä siihen asti, että keskuspankkien kokouksista saadaan lisätietoja. Mikäli illan kokouksesta ei saada yllättäviä tietoja, jatkunee odottava tunnelma ainakin EKP:n kokoukseen asti. 

Illalla onkin sitten vuorossa ensimmäisenä Fedin kokous. Fedin odotetaan ilmoittavan ohjauskorkoon 0,25 % koronnoston mikä on jo käytännössä täysin hinnoiteltu sisään markkinoilla. Mielenkiinto keskittyneekin ennemmin kommentteihin Yhdysvaltojen talouden kehitysnäkymistä sekä Fedin johtajien koronnosto-odotuksiin loppuvuodelle. Jos kesäkuun koronnosto on jo selvää pässinlihaa, niin loppuvuoden koronnosto-odotuksissa sekä markkinoiden, että Fedin jäsenten odotukset ovatkin sitten hyvin tasaisesti jakautuneet kolmen ja neljän koronnoston välille. Mikäli yksikin jäsen nostaa odotuksensa loppuvuodelle kolmesta neljään, kallistuu samalla myös Fedin jäsenten mediaani neljän koronnoston puolelle.

Talousluvuista eilen saatiin Yhdysvalloista kuluttajahintaindeksin lukemat jotka osuivat ennusteisiin (2,8 %). Toukokuun luvut ovat mielestämme linjassa sen kanssa, että Fed voi halutessaan jatkaa rahapolitiikan kiristämistä. Illan kokouksen päätöksiin lukemilla ei pitäisi vaikutusta olla paristakin syystä. Heidän tarkemmin seuraama Core PCE-kuluttajahintaindeksi pysyi edelleen alle pitkän aikavälin 2 % tavoitetason 1,8 prosentissa. Lisäksi viime aikoina Fedin johtajat ovat vihjanneet, etteivät he - ainakaan vielä - olisi huolissaan vaikka inflaatio hetkellisesti nousisi yli pitkän aikavälin tavoitetason.

Lähempänä kotia Britanniassa pääministeri May alkaa olla tukalassa paikassa, kun samaan aikaan pitäisi viedä kansan äänestämä Brexit-ero maaliin ensi vuoden maaliskuuhun mennessä, mutta samalla päästä sopuun sopivista ehdoista. Ongelmaa ei ainakaan helpota politiikka itsessään kun samalla pitää myös luovia parlamentin sisällä, ettei menetä euromyönteisten poliitikkojen tukea joka voisi pahimmillaan kaataa Brexit-ehdotuksen parlamentissa. Eilisen kokouksen antina May sai torjuntavoiton, mutta ratkaisuun on selkeästi vielä matkaa. 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Poliittiset asiat määräävät tahdin markkinoille
Seuraava
Fedin kokous eilen, EKP:n kokous tänään
Miikka Kuusi