16.03.2017

  • Pääministeri Rutte jatkaa – oikeistopopulistit oppositioon
  • Fed nosti korkoa – kevyehköt kommentit jatkosta
  • Markkinasentimentti helpottuneen oloinen

Olipa mukava eilen illalla saada EU:sta jotain positiivistakin välillä.

Hollannissa oikeistopopulistien kannatus hieman laski viime metreillä ja EU:n (ja markkinoiden) kannalta tulos muodostui hyväksi. Päättämättömät äänestäjät eivät tällä kertaa lähteneet kannattamaan ”radikaalimpaa” linjaa kuten nähtiin Brexitin ja Trumpin tapauksissa. Ei tullut yhtään liian aikaisin joku positiivinenkin uutinen välillä EU:n kannalta.

Isossa kuvassa tulee kuitenkin huomioida, että viime vaalien tilanteeseen verrattuna Hollannin EU-vastainen leiri nosti tappiosta huolimatta kannatustaan selvästi saavuttaen parlamentissa 20 paikkaa, jossa on 33 % kasvua vuoden 2012 15 paikkaan. Siihen peilaten ei jalkoja ihan vielä kannata nostaa pöydälle ja todeta ”tilanne ohi”.

Seuraavaksi on vuorossa Ranskan presidentinvaalit huhti- ja toukokuun vaihteessa. Hienoisessa johdossa jatkaa keskustalaista linjaa vetävä riippumaton Emmanuel Macron. Pari muuta EU:n kannalta kohtalaisen hyvää ehdokasta ovat sählänneet itsensä jo vähän paitsioon, eli oikeistopopulisti Le Pen jatkaa kakkossuosikkina.

Yhdysvalloissa Fed nosti odotetusti ohjauskorkoaan tasolle 0,75 – 1,00 %. Kommentit korkopolun jatkosta olivat kyyhkysmäisyydessään odotusten alarajalla. Loppuvuodelle Fed ohjaa vain kahta nostoa, vaikka kolmeakin on markkinaodotuksissa väläytelty. Markkinat hinnoittelevat nyt 1,5 nostoa.

Näiden tapahtumien ansiosta USA:n 10-v valtionlainakorko kääntyi laskuun, dollari heikkeni, ja osakkeet (S&P 500) kipittivät vajaan prosentin ylös. Euroalueella osakemarkkinat avaavat tänään myös noin prosentin nousuun ja korot laskussa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Fedin kokous ja koronnosto - hollantilaiset vaaliuurnilla
Seuraava
​Euroalueen korot tapetilla