08.09.2017

  • Draghi painotti talouskasvun vahvuutta ja sivuutti inflaation kommentoinnin
  • Euron vahvuuskaan ei vaikuta olevan huoli EKP:lle
  • Euro vahvistui yli 1,20 tason

EKP ei tehnyt muutoksia rahapolitiikkaan eilisessä kokouksessaan, mutta fokus oli alun perinkin kommenteissa sekä osto-ohjelman alasajon aloittamisajankohdasta että vahvan euron vaikutuksesta. Draghin mukaan alustavia keskusteluja asian ympäriltä käytiin, jonka jälkeen tehtiin päätös päätöksen siirtämisestä lokakuun kokoukseen, joka järjestetään 26.10.

Euron vahvuuden suhteen Draghi vaikutti mielestämme yllättävänkin rauhalliselta ja ottavan sen lähinnä merkkinä euroalueen talouden vahvuudesta. Nämä kommentit antoivat eurolle tilaa vahvistua lisää ja tänään aamulla mennään jo yli 1,20 tasojen dollaria vastaan.

Siinä missä inflaatiosta ei kuultu oikeastaan enimmäistäkään huolestunutta kommenttia, niin talouskasvun suhteen Draghi tuntui (edelleen) luottavaiselta. EKP nosti talouskasvuennustetta kuluvalle vuodelle marginaalisesti. Samalla vahva euro on pudottanut inflaatio-odotuksia vain vuosille 2018 ja 2019 vain prosentin kymmenyksen.

Yhdysvalloissa odotukset koron nostosta jatkavat laskussa siitä huolimatta, että jäsenistä Mester ja Dudley puhuivat korkojen asteittaisten nostojen puolesta.

Tänään saadaan talousdataa vain niukan puoleisesti. Saksasta kauppatase, tuonti ja vientitilastot. Iso-Britanniasta ja Ranskasta teollisuustuotanto. Yhdysvalloista raportoidaan tukkuvarastot ja kulutusluottojen määrän kehitys.
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Katseet pankkiirien tekemisissä
Seuraava
Pohjois-Korealle lisää kauppapakotteita – vastausta odotellaan