15.11.2018

  • Mayn paperi kestää vielä, mutta parlamentissa tulee tiukkaa
  • Osakkeet alas USA:n kyyhkymäisistä inflaatioluvuista huolimatta
  • Euroalueella ei isoja yllätyksiä Q3 BKT:ssa

Historialliselle Iso-Britannian (mahdolliselle) euroerolle lyötiin eilen alkutahteja. Markkinoilla punta heilahteli edestakaisin samalla kun May pyöri sopimusluonnoksensa kanssa ympäri Lontoota saaden siihen lopulta kabinettinsa tuen. Muutama ministeri siinä hötäkässä lähti, mutta tärkein eli sopimus vielä pitää. Seuraavaksi sitä ihmetellään parlamentissa.

Osakkeet laskivat euroalueella ja USA:ssa kutakuinkin käsi kädessä vajaalla prosentilla. USA:n pohjainflaatio lokakuussa 2,1 % jäi odotuksista kymmenyksellä ja se heikensi dollaria, painoi korkoja ja ehkä jopa avitti hieman osakkeita. 2,1 % pohjainflaatio ei aiheuta muutoksia Fedin nostopolkuodotuksiin.

Fedin Powellin esintyi eilen ja hänen mukaansa USA:n talouskasvu vaikuttaa edelleen hyvältä. Riskeistä hän nosti esiin ne kaikki tavalliset ympäripyöreät kuten rahapolitiikan muutoksen ja globaalin kasvun hidastumisen. Riskilisät ovat Powellin mukaan edelleen kireällä, eli vielä ei olla lähelläkään sitä potentiaalista tilannetta, että hintaliikkeet finanssimarkkinoilla alkaisivat Fedin ajatteluun vaikuttamaan.

Italiasta ei oikeastaan mitään päivittämisen arvoista. Pallo on vuorostaan EU:lla, joka ei juuri muuta voi kuin paheksua. Korkoliikkeet ovat olleet pieniä, mutta edelleen ollaan korkeilla tasoilla. Vaikea on edelleen keksiä mitään riittävän järkevää strategiaa ottaa positiota Italian ympärillä, joten tyydymme edelleen olemaan sivussa. Jonkun kukkaron kautta tämäkin aikanaan ratkeaa, mutta uskomme vielä lisää markkinapainetta tarvittavan ennen sitä.

Euroalueella Saksan BKT supistui 0,2 % edelliseen kvartaaliin verrattuna, mutta tilanne todennäköisesti korjaa seuraavalla kvartaalilla. Autosektorin väliaikainen alhaisempi tuotanto on selittävä tekijä. Ei Saksa siis lamaan ole vajoamassa, ainakaan lähitulevaisuudessa. Koko euroalueen BKT-luvut osuivat odotuksiin +0,2 % kvartaalitasolla ja +1,7 % vuositasolla.

Tänään kalenterissa tärkeimpinä euroalueelta syyskuun kauppatase ja USA:sta lokakuun vähittäismyynti.

Ja Huuhkajien tärkeä matsi Kreikassa on tänään! Varmistuuko jo lohkovoitto? Onko Ateenassa tänään #pukkiparty? Katsoimme aiheelliseksi lähettää Komulainen paikan päälle valvomaan tilannetta. Odottelemme raporttia, mutta kukaan ei tiedä tuleeko aiheena olemaan jalkapallo vai paikallinen taloustilanne.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
May esittelee diililuonnoksen ministereilleen tänään
Seuraava
Brexit jatkoi ykköspuheenaiheena
Miikka Kuusi