13.06.2016

  • Turvasatamissa on laituripaikat hinnoissaan
  • Saksan 10-v korko lähipäivinä miinukselle?
  • Myyntiaalto jatkuu viikon alkajaisiksi

Sijoittajat hakeutuivat myyntinapille viikon päätteeksi, kun Iso-Britannian EU-eron tulkittiin viimeisimpien gallupien perusteella olevan aikaisempaa todennäköisempää.

Faktisesti tilanne onkin erittäin tiukka ja lähteestä riippuu paljon mihin tulkintaan päätyy. Gallupien mukaan ollaan käytännössä tasoissa, mutta vedonlyöntimarkkina hinnoittelee Brexitin vielä selkeästi epätodennäköisemmäksi vaihtoehdoksi (n. 30 %). Ero selittynee sillä, että historiallisesti varsinkin nettipohjaiset gallupit ovat vastaavissa tilanteissa ylikorostaneet muutoshakuisemman linjan kannatusta.

Korot ovat laskeneet erittäin alas. Saksan 10-vuotiseen valtionlainaan sijoittamalla saat tuottoa enää 0,02 %. Kolme neljästä kaikista liikkeellä olevista Saksan valtionlainoista tuottaa negatiivista tuottoa. Kymppivuotinen painuu tätä meno lähipäivinä negatiiviseksi? Herättäisiköhän se viimeistään markkinat?

Pankkiosakkeita moukaroitiin perjantaina eniten. Nollakorkojen maailmassa rahan tekeminen on vastatuuleen juoksemista. EKP työntää köydellä, TLRTO II auttaa niitä ketä se edes kiinnostaa, mutta vähän on kaivoon kannetun veden makua.

Fortumin osake pärjäsi perjantain myllerryksessä mainiosti, kun Ruotsi ilmoitti ydin- ja vesivoimaan tulevista verohelpotuksista. Osin odotettua, mutta varsinkin vesivoiman kiinteistöveron poistaminen yllätti positiivisesti. Tukeva välitön vaikutus liikevoittoon lähivuosien aikana. Mutta: koska kuullaan lisää uusista strategisista linjauksista?

Volatiliteetti on noussut euro-osakkeissa (V2X) hitusen Yhdysvaltoja (VIX) enemmän. V2X:n mahdollinen lisänousu saattaa alkaa generoimaan mielenkiintoisia teknisiä ostopaikkoja. Niistä lähipäivinä lisää jos sellaisia ilmenee.

Tällä viikolla suuntaa haetaan Brexitin ihmettelyn lisäksi keskuspankeista. Fedin avomarkkinakomitean pohdiskelut keskiviikkona ja Japanin keskuspankki torstaina. Yellen pitänee korot ennallaan todeten niiden nousevan kun aika on kypsä. Ennen vuodenvaihdetta nostoa hinnoitellaan 50 % todennäköisyydellä.

Kurssilasku on jatkunut viikon aluksi Aasiassa noin 3 % verran. Kiinan teollisuustuotanto ja vähittäiskauppa kasvoivat viikonloppuna julkaistujen tilastojen mukaan mainiosti, mutta yksityiset investoinnit hieman pettivät. Kysymysmerkit ajoittuvat vuoden jälkipuoliskolle, mikäli valtio ilmoituksensa mukaisesti lopettaa elvytyksen. Noinkohan lopettaa…

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Likviditeetti
Seuraava
Same same, and not that different