02.11.2017

  • Fed ei edes yrittänyt pelata itselleen liikkumavaraa
  • Jääkö Iso-Britannian keskuspankin (BoE) nosto tänään yksittäiseksi?
  • Nokian Renkaiden kurssireaktio(n puute) yllätti

Fed petasi eilisen kokouksensa jälkeisellä lausunnolla itselleen koronnoston joulukuulle. Toki sitä oli jo odotettukin. Markkinahinnoittelu nostolle nousi nyt jo yli 90 %:iin. Muutamia sanamuotoja viilattiin positiivisempaan suuntaan verrattuna edellisiin, mm. työttömyysasteen laskun tahdin suhteen.

Euroalueen lokakuun PMI:t kiinnostuksen kohteena tänään aamupäivällä. Viime vuoden kesästä alkanut nousu ostopäälliköiden näkymissä jatkunee ja 60 pisteen tasot eivät ole enää kaukana. Tämä tukee vahvaa jo realisoitunutta talouskasvua ja se yhdistettynä alhaisiin inflaatiopaineisiin tarkoittaa sitä, että korkojen nostot euroalueella ovat vielä matkan päässä.

Iso-Britanniassa tilanne on toinen ja koron nosto tullaan todennäköisesti näkemään tänään. Syyskuun haukkamaisten kommenttien jälkeen, varsinkin kun talousdata on sen jälkeen pysytellyt vahvana, muuta vaihtoehtoa keskuspankille ei oikeastaan ole. Nähdäänkö ns. ”one and done”, vai jatkaako keskuspankki nostojensa sarjaa tulee pitkälti riippumaan siitä miten Brexit-neuvottelut etenevät. Retoriikassaan Carney tulee joka tapauksessa puolustamaan pitkäjänteisyyttä ja nostosykliä.

Nokian Renkaiden ripeän Venäjän kasvun tukema vahva Q3-tulos ei ihmetykseksemme lopulta saanut osaketta nousuun vaan se jäi muuttumattomille tasoille. CEO Korhonen puhui Euroopassa olevan riskiä talven viivästymisestä ja siten talvirenkaiden myynnin viivästymisestä, mutta koko vuoden ohjaukseen (liikevaihto ja –tulos tulevat kasvamaan vähintään 10 %) ei kuitenkaan tehty muutoksia. Näkemyksemme osakkeesta jatkaa positiivisena.

Taaleri Sijoitusideoihin niin ikään kuuluva Fresenius raportoi tänään Q3-tuloksensa, joka jäi marginaalisesti konsensuksesta. Pehmeä Q3 oli jo tiedotettu etukäteen emmekä usko sen tulleen suurenakaan yllätyksenä kenellekään. Orgaaninen kasvu +6 % oli vahvaa ja koko vuoden ohjeistus jätettiin ennalleen. Uskomme osakkeen yliperformoivan markkinan lähipäivinä vahvan kasvun ansiosta.

Tänään euroalueen PMI-indeksien lisäksi Yhdysvalloista odotetaan Trumpin kertovan kuka tulee jatkamaan Fedin ruorissa Yellenin jälkeen.
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Euroalueen korkojen nostolla ei kiirettä
Seuraava
Trump nimitti Yellenin seuraajan